Viestintävirasto pohtimaan tv-lupatietojen julkistamista

Viestintäviraston aikeen taustalla on Ruotsissa ministerien tv-lupamaksujen laiminlyönneistä aiheutuneet skandaalit. Suomessakin keskustelua on käyty sen jälkeen, kun ministereille lähetettiin kysely muun muassa tv-lupien maksamisesta.

Viestintävirasto pohtii tv-maksutietojen osittaista julkistamista. Viraston apulaisjohtajan Esa Hyttisen mukaan päätös asiasta yritetään tehdä mahdollisimman pian, mahdollisesti jo tänään.

Hyttisen mukaan asian taustalla on Ruotsissa ministerien tv-luvista noussut kohu. Asiasta on keskusteltu myös Suomessa sen jälkeen, kun STT lähetti ministereille kyselyn muun muassa näiden tv-luvista. Pääministeri Matti Vanhanen ärsyyntyi kyselystä ja piti sitä sopimattomana.

Tähän saakka televisioluparekisterin tietoja on annettu vain viranomaisille, kuten poliisille, tuomioistuimille ja ulosottomiehille sekä tv-luvan haltijalle itselleen. Hyttinen kertoo, että viime päivinä lupatietoja on kyselty poikkeuksellisen paljon. Tietoja ovat pyytäneet sekä tiedotusvälineet että yksityiset kansalaiset.

Viestintävirasto ei ole aiemmin luovuttanut tv-lupatietoja, mutta nyt tilannetta pohditaan uudestaan.

- Asia nousi nyt uudelleen esiin, laissa valtion televisio- ja radiorahastosta on erityissäännös, jossa tietojen saantiin oikeutetuista on säädetty ja heidän piiriään on rajattu. Mutta nyt on tullut jälleen ajankohtaiseksi tarkastella asiaa myös muun julkisuuslainsäädännön ja henkilötietolainsäädännön nojalla, Hyttinen kertoo.

Hyttisen mukaan tv-luparekisteristä ei tule missään nimessä täysin avointa. Osa tiedoista - esimerkiksi maksuhäiriömerkinnät - pidettäisiin edelleen salassa. Vaikka rekisteristä päätettäisiinkin tehdä nykyistä julkisempi, tietoja jaettaisiin todennäköisesti vain pyynnöstä.

- Asianomaisella itsellään on aina oikeus tarkistaa tietonsa, tämän lisäksi poliisi, ulosottoviranomaiset (voivat tarkistaa)maksua koskevia tietoja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat