Viestinnän asiantuntijat: Rädylle jää kohusta maineeseen jälki

Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok.) on ollut viime päivinä kohun keskellä.

MTV:n Huomenta Suomessa vierailleiden viestinnän asiantuntijoiden mukaan kohusta voi yhä selvitä ulos ilman suurempia vahinkoja. Ellun kanojen viestinnän asiantuntija Mari Kokon mukaan politiikassa sammakot kuuluvat asiaan, kuten sade Suomen syksyyn.

– Virheetöntä poliitikkoa ei ole. Kyllä tästä mainejälki jää Laura Rädylle, mutta kyllä tässä on mahdollisuuksiakin. Suuri yleisö tuntee nyt Laura Rädyn ja nyt odotetaan mitä hän sanoo ja tekee seuraavaksi. Miten hän osaa hyödyntää tämän? toteaa Mari Kokko.

– Jos ei tule mitään uutta ilmi, niin saattaa olla, että muut uutiset pyyhkivät tämän uutisaiheen pois nopeastikin, Constra Group Oy:n konfliktihallinnan asiantuntija Kalle Siira miettii.

Laura Räty joutui kohun keskelle viime viikolla, kun Räty otti perjantaina kantaa Verkkouutisissa lapsiperheiden verohuojennukseen. Siinä yhteydessä hänen tulkittiin tai haluttiin tulkita väheksyneen alle 2100 tai 2600 euroa ansaitsevia ja heidän määräänsä. Eilen Yle taas uutisoi ministerin verosuunnittelusta.

Viestinnän asiantuntijoiden mukaan poliitikassa mukana olevien on hyvä muistaa, että he ovat helposti suurennuslasin alla.

– Kaikki mitä sanot, tutkitaan hyvinkin tarkkaan. Lisäksi myös kilpailijapuolueet etsivät niitä virheitä. Puolueet ovat sellaisia, että koneisto on valmiina, jos kilpailija tekee virheen, niin kyllä sitä alleviivataan ja lähdetään myös ruokkimaan, Mari Kokko arvioi.

Kalle Siira näkee tilanteen myös kehittyneen pitkän ajan kuluessa.

– Laura Rädyn kokonaistilanne on kehittynyt tässä vajaan vuoden aikana. Tämä on lähtenyt sieltä Kuntien eläkevakuutus Kevan entisen toimitusjohtajan Merja Ailuksen erosta, missä hän tuli aikoinaan voimakkaasti esille. Näen, että hän konfliktityylillä jyräsi oman näkemyksensä sieltä. Sitten tuli tämä moka, että hän sanoi asioita, joita ei olisi välttämättä kannattanut ja lisänä sitten verokikkailu.  Ihmettelisin jos kohua ei olisi tässä kohtaa jo syntynyt, varsinkin, kun kyse ministeristä.

Laura Räty oli Merja Ailuksen työetuihin liittyneen kohun aikana Kevan hallituksen puheenjohtaja.

Eilen Laura Räty pahoitteli kohua omassa mediatapaamisessa ja esiintyi myös Ylen A-studiossa. Ministeri pahoitteli useasti sanomisiaan. Asiantuntijoiden mukaan julkisuuteen tulo kannattaa aina.

– Tässä toimittiin hienosti sillä tavalla, että tultiin julkisuuteen, kerrottiin asiat ja pyydettiin anteeksi. Mutta nyt ei kuitenkaan voi siltikään laittaa päätä pensaaseen ja lopettaa viestintää.  Nyt täytyy ottaa mahdollisuudet irti ja miettiä ne seuraavat askeleet, miettii Kokko.

Siiran mukaan on kuitenkin eri asia pyytää aidosti anteeksi kuin pyytää jotain asiaa anteeksi.

– Nyt on pyydetty anteeksi sanavalintoja. Varmasti ne sanavalinnat aiheuttivatkin pahaa mieltä, mutta se anteeksipyyntö ei välttämättä tyydytä isoa yleisöä. Kriisiviestinnän perusajatukset ovat hallinnassa ja pyydettiin nopeasti anteeksi, mutta silti ihmisillä on saattanut jäädä kysymykseksi se, että mahtoiko siltikään olla kyse vain sanavalinnasta? Jäikö taustalle jotain?

 

Lue myös:

    Uusimmat