Viesti maanpäällisestä helvetistä: Juuri ostetun laukun sivutaskusta löytyi kiinalaisvangin hätähuuto

Laura Wallace avasi Walmartista juuri ostamansa käsilaukun ja yllättyi. Sisällä oli kiinaksi kirjoitettu viesti, joka paljastui vangin avunpyynnöksi.

Lappu oli laukun vetoketjullisessa sivutaskussa, jossa se oli Wallacen mukaan matkustanut huomaamattomasti Yhdysvaltoihin. Asiasta kertoo muun muassa amerikkalainen uutiskanava KVOA.


Laura kiikutti lappusen kääntäjälle ja teksti oli dramaattinen:

”Vangit Yingshanin vankilassa Guangxissa Kiinassa tekevät 14 tunnin työpäiviä ilman lepoa ja jatkavat töitä aina kello kahteentoista yöllä. Ne, jotka eivät saa kaikkia töitä tehtyä, hakataan."

"Ruoka on ilman suolaa ja öljyä. Joka kuukausi vangit saavat 2000 yania (noin 280 euroa). Jos on ylimääräistä ruokaa, poliisit saavat sen. Jos vanki sairastuu, kulut otetaan palkasta. Kiinalainen vankila on erilainen kuin vankila Yhdysvalloissa, vankeja kohdellaan kuin eläimiä.”

Wallace on tarkistuttanut viestin sisällön varmuuden vuoksi vielä kahdesti eri kääntäjillä.

Yritysten vastuu

Wallace halusi tuoda kirjeen julkisuuteen kiinnittääkseen asiaan huomiota. Sen sijaan hän kiistää sen, että haluaisi leimata nimenomaan Walmartin tavaratalon.

– Tätä varmasti tapahtuu joka puolella ja ihmiset eivät vain ole tietoisia tästä.

Walmart kiiruhti vastaamaan Wallacelle heti asian tultua julki paikallistelevisiossa. 

Tavarataloketjun mukaan kirjeen aitoutta on vaikea vahvistaa, mutta kertoo vaativansa kaikilta tavarantuottajiltaan tiettyjä standardeja.

Standardeihin kuuluu myös se, että työntekijät tekevät työtään vapaaehtoisesti.

Wallacen saama viesti ei ole ainoa laatuaan. Aiemmin Saks Fifth Avenuen ja K-Martin tuotteista on löytynyt vastaavia viestejä.

Lue myös:

    Uusimmat