Vientiteollisuus varautuu jo lakkokevääseen

Yhdysvaltain ja Euroopan velkakriisit ravistelevat jatkuvasti maailman taloutta. Talouden liikkeet näkyvät välittömästi merikuljetuksissa ja merirahdeissa. Container Ships:n hallituksen puheenjohtaja Kimmo Nordströmin mukaan Suomen vienti on varsin kohtuullisella tasolla tällä hetkellä.

- Jotta tämä trendi jatkuisi, se edellyttäisi varmasti maltillisia päätöksiä erilaisten ammattiliittojen toimesta - esimerkiksi voisi kerrankin pitäytyä lakkoilemasta, MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Nordström toteaa.

AKT yrittää teroittaa peistään

Nordström ei tyrmää maltillisia palkankorotuksia, mutta siinä, että mennään pitkälti yli inflaatiotason tai muiden merkittävien mittareiden, ei hänen mukaansa ole mitään järkeä.

- Neuvottelut käydään kahden vuoden intervalleissa ja jälleen kerran tuntuu siltä, että Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT yrittää teroittaa peistään ja kannustaa kohtuuttomiin vaatimuksiin sataman tulotasossa. Mitä ensi vuoden keväällä tapahtuu, se nähdään sitten.

Toimituksia ei voi vaarantaa

Suomalainen vientiteollisuus markkinoi itseään toimitusvarmuudella ja laadulla. Kimmo Nordströmin mukaan vientiyritykset pyrkivät ennaltaehkäisemään mahdollisen lakon vaikutukset.

- Valveutunut vientiteollisuus tutkii erilaisia vaihtoehtoja tavaroiden reitittämiseen yksinkertaisesti siitä syystä, että Suomi ja suomalainen vientiteollisuus markkinoi toimitusvarmuudella ja laadulla. Monella vientiteollisuusyrityksellä on tällä hetkellä tilanne sellainen, että ne eivät voi vaarantaa näiden toimitusten jatkuvuutta. Jos ne vaarannetaan, voi päätös tulevaisuuden toimittajasta muuttua, eli ostaja ostaakin esimerkiksi keski-Euroopasta Suomen sijasta.

Container Ships tuli kaksi vuotta sitten tunnetuksi muun muassa siitä, kun se värväsi ahtaajia lakon aikana Facebookissa.

Katso Container Ships:n hallituksen puheenjohtajan Kimmo Nordströmin haastattelu: (Huomenta Suomi 26.9.2011)

Lue myös:

    Uusimmat