Vienti supistui 5 prosenttia tammi-kesäkuussa

Suomen vienti supistui kesäkuussa hieman ennakkotietoja vähemmän eli 6 prosenttia viime vuodesta.

Viennin arvo jäi Tullihallituksen tänään julkistaman kuukausikatsauksen mukaan kesäkuussa 3 753 miljoonaan euroon eli selvästi pienemmäksi kuin kolmen edellisen kuukauden aikana. Viennin arvo oli kesäkuussa 535 miljoonaa euroa pienempi kuin toukokuussa. Toukokuun vienti oli 4 245 miljoonaa euroa, huhtikuun vienti 4 060 miljoonaa euroa ja maaliskuun vienti 4 150 miljoonaa euroa.

Viennin arvon supistuminen oli prosenttiyksikön ennakkotietoja hitaampaa. Tuonnin arvo puolestaan laski prosenttiyksikön ennakkotietoja enemmän eli 11 prosenttia ja oli 2 676 miljoonaa euroa.

Kauppataseen ylijäämä nousi kesäkuussa 1 078 miljoonaan euroon, kun se toukokuussa oli 974 miljoonaa euroa.

Koko alkuvuonna viennin arvo supistui 5 prosenttia viime vuodesta ja laski 22 991 miljoonaan euroon.

Tuonnin arvo jäi tammi-kesäkuussa 17 244 miljoonaan euron, missä laskua oli 6 prosenttia. Kauppataseen ylijäämä oli 5 747 miljoonaa euroa eli 81 miljoonaa euroa pienempi kuin vuosi sitten.

Viennin väheneminen johtui kuukausikatsauksen mukaan pitkälti paperin sekä koneiden ja laitteiden viennin notkahtamisesta.

Paperin ja sellun viennin arvo oli kesäkuussa 9 prosenttia ja koko alkuvuonna 7 prosenttia pienempi kuin vuosi sitten. Koneiden ja laitteiden vienti jäi kesäkuussa 17 prosenttia viimevuotista pienemmäksi, mikä painoi koko alkuvuoden viennin 4 prosentin laskuun. Sähköteknisen teollisuuden vienti jäi kesäkuussa prosentin viimevuotista pienemmäksi.

Tammi-kesäkuussa viennin arvo supistui 6 prosenttia viime vuoden alkupuoleen verrattuna. Suomen vienti muihin EU-maihin supistui alkuvuonna 8 prosenttia eli 3 prosenttiyksikköä enemmän kuin koko vienti. Syynä oli Suomen suurten eurooppalaisten vientimaiden huono imu.

Vienti Saksaan supistui tammi-kesäkuussa 9 prosenttia, vienti Britanniaan 7 prosenttia ja vienti Ruotsiin 11 prosenttia.

EU-maiden osuus Suomen viennistä oli alkuvuonna 12 484 miljoonaa euroa eli 54,3 prosenttia. Vienti Saksaan oli arvoltaan 2809 miljoonaa euroa, vienti Britanniaan 2 183 miljoonaa euroa ja vienti Ruotsiin 1 939 miljoonaa euroa.

Vienti Yhdysvaltoihin supistui tammi-kesäkuussa 7 prosenttia 1 859 miljoonaan euroon. Vienti Venäjälle kasvoi 17 prosenttia ja nousi 1 433 miljoonaan euroon.

Kiinan vienti supistui 15 prosenttia 534 miljoonaan euroon, mutta vienti Hongkongiin kasvoi 13 prosenttia 246 miljoonaan euroon. Vienti Japaniin kasvoi 15 prosenttia ja nousi 501 miljoonaan euroon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat