Mainos

Vienti ja tuonti ilmoitettua suurempaa

Tullihallitus on tarkistanut viime vuoden ulkomaankauppalukuja. Tarkistuksessa tuonti osoittautui 2,2 miljardia ja vienti 1,4 miljardia aiemmin ilmoitettuja lukuja suuremmaksi. Näin kauppataseen ylijäämä viime vuodelta oli 47,5 miljardia eikä 48,3 miljardia markkaa.

Tavanomaista suuremmat korjaukset johtuvat tilastoinnin muuttumisesta, kun Suomesta tuli EU-jäsen. Tullihallituksen lopullisten lukujen mukaan viime vuoden viennin arvo oli 176 miljardia eikä 174,7 kuten toukokuussa ilmoitettiin. Tuonnin lopullinen arvo oli 128,6 miljardia aiemmin ilmoitetun 126,3 miljardin sijasta.

Tarkistuksissa varsinkin metalli- ja koneteollisuuden tuotteiden arvo osoittautui aiempaa suuremmaksi. Tuonnissa tarkistukset lisäsivät eniten raaka-aineiden ja tuotantotarvikkeiden arvoa. Lopullisten lukujen mukaan viime vuoden vienti kasvoi 14 prosenttia ja tuonti seitsemän prosenttia. Toukokuussa ilmoitetut kasvuprosentit olivat 13 ja viisi.

Tarkistukset aiheuttivat vähäisiä muutoksia myös maaryhmien viennissä ja tuonnissa. EU-maiden osuus viime vuoden viennistä oli 57,7 prosenttia ja tuonnista 59,5 prosenttia. Tarkistuksissa vienti osoittautui 0,2 prosenttiyksikköä aiemmin ilmoitettua suuremmaksi ja tuonti 0,4 prosenttiyksikköä vähäisemmäksi.

Suomen suurin yksittäinen kauppakumppani on Saksa. Kaikesta viennistä sinne menee 13,4 prosenttia. Tuonnissa sen osuus on 15,6 prosenttia.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.