Viennin kasvu jatkui marraskuussa

Viennin kasvu jatkui voimakkaana myös marraskuussa. Tullihallituksen ulkomaankauppatilaston mukaan viennin arvo nousi yli 4,7 miljardiin euroon eli melkein neljänneksen vuoden takaista suuremmaksi. Tuonti kasvoi runsaan neljänneksen yli 4,9 miljardiin euroon.

Vienti kasvoi vauhdikkaimmin kemian- ja metalliteollisuudessa, jossa sitä kasvatti varsinkin perusmetallien hintojen nousu. Myös metsäteollisuuden ja koneiden ja laitteiden vienti lisääntyi. Matkapuhelinten vienti sen sijaan oli yhä alamaissa.

Tuonnin kasvu johtui suureksi osaksi voimakkaasti lisääntyneestä malmirikasteiden ja metallien sekä autojen tuonnista.

Suomen kauppatase jäi marraskuussa 201 miljoonaa euroa alijäämäiseksi, mutta tammi-marraskuulta oli kertynyt 847 miljoonaa euroa ylijäämää. Tärkeimmistä kauppakumppaneista vienti on kasvanut nopeimmin Kiinaan ja Ruotsiin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat