Videogalleria Mandelasta: Karusta sellistä arvostetuksi johtajaksi

Karu vierailu Mandelan sellissä Robben Islandilla 1997 2:23

Etelä-Afrikan entistä presidenttiä Nelson Mandelaa surraan kaikkialla maailmassa.

Etelä-Afrikkaan virtaa surunvalitteluja niin yksityishenkilöiltä kuin valtioiden johtajiltakin.

Mandelan elämästä kertovia uutisia on vuosien varrella kertynyt MTV Uutisten arkistoon.

Esimerkiksi vuodelta 1997 on uutisjuttu Robben Islandilta, jossa presidentti Martti Ahtisaari tutustui Mandelan selliin osana valtiovierailunsa ohjelmaa. 

Mandela isännöi Ahtisaaren valtiovierailua 1997 2:29

Suomessa Nelson Mandela vieraili kahdesti: vuonna 1992 ANC:n johtajana ja vuonna 1999 maansa presidenttinä. 

Molemmilla vierailuilla Mandela halusi erityisesti kiittää Suomea ja suomalaisia tuesta Etelä-Afrikan mustien taistellessa rotuerottelua vastaan.

Presidentti Nelson Mandela vierailulla Suomessa 1999 2:00

Mandela kiitti Suomea tuesta vapautustaistelussa 1999 2:07

Nelson Mandela kuoli 95-vuotiaana kotonaan Johannesburgissa eilen. 

– Maamme on menettänyt hienoimman poikansa, sanoi maan presidentti Jacob Zuma ilmoittaessaan Mandelan poismenosta.  

Nelson Mandela on kuollut 2:06

Surijat kokoontuvat Mandelan kodin eteen Johannesburgissa 1:17


Lue myös:

    Uusimmat