Videoanalyysi: Itsemurhat vankien yleisin kuolinsyy – Miten se on mahdollista?

Itsemurhat ovat Suomen vankiloissa yleisin kuolinsyy 2:54

Itsemurhat ovat edelleen yleisin vankikuolemien syy Suomessa.

Tällä vuosituhannella vankiloissa on tehty yhteensä 53 itsemurhaa. Eniten niitä on tapahtunut vuonna 2011, kaikkiaan seitsemän. 

Sairauden takia vankiloissa on 2000-luvulla kuollut 38 ihmistä. Yhteensä vankikuolemia on ollut 121. Osa on kuollut lomilla.

Viime viikolla poliisin pahoinpidellyt vanki löytyi kuolleena sellistään ja samoin miehensä myrkyttämisestä epäilty opettajanainen löytyi kuolleena Hämeenlinnan poliisivankilasta.

MTV Uutisten tietojen mukaan Helsingin vankilassa poliisin henkitoreisiin pahoinpidellyt vanki aiheutti itse oman kuolemansa. Vanki vietiin tajuttomana sairaalaan, jossa hän menehtyi.

Itsemurhia ei yleensä mediassa kerrota. Tässä tapauksessa MTV kuitenkin uutisoi tapauksen, koska siitä liikkui niin paljon huhuja.

Poliisin pahoinpidellyt taparikollinen

Vanki pahoinpiteli häntä kuulustelemaan tulleen poliisin. Apuun tulleiden vartijoiden kanssa syntyi kamppailu.

Lääkäri tutki vangin tapauksen jälkeen ja vammat todettiin vähäisiksi. Vanki laitettiin takaisin selliin, mistä hänet myöhemmin löydettiin tajuttomana.

Vakavia vammoja saanut poliisi on yhä sairaalassa. KRP:n mukaan hänellä "ei enää ole välitöntä hengenvaaraa".

MTV Uutisten tietojen mukaan vanki oli ns. taparikollinen, jolla oli ollut rikoshistoriassaan takaa-ajo- ja kiinniottotilanteisiin liittyneitä hankaluuksia poliisin kanssa.

Nyt tutkinnassa olevassa tapauksessa ei toistaiseksi ole tietoa, liittyikö vangin motiivi mahdollisesti poliisivihaan tai senhetkiseen mielentilaan. Oikeuskemialliset tutkimukset valmistuvat myöhemmin. 

Vanki ja poliisi eivät entuudestaan tunteneet toisiaan eikä heillä ehtinyt olla mitään riitatilannetta ennen väkivallanteon alkamista. Ilta-Sanomien mukaan poliisi olisi kuulustellut vankia yhden kerran aiemmin vuonna 2013.

Tutkintavankeuslaki estää tarkkailun

MTV Uutisten lähteiden mukaan tilanne vankiloissa on huolestuttava.

Turvallisuusasiat tulisi jatkossa huomioida entistä paremmin, sillä tutkintavankeja saatetaan vastedes joutua kuulustelmaan entistä enemmän vankilatiloissa.

Vireillä on ollut lainmuutos, jonka mukaan tutkintavankeja voisi säilyttää poliisivankilassa korkeintaan vain muutamia päiviä.

Lähteiden mukaan jo tälläkin hetkellä poliisin mahdollisuudet tehdä töitä vankilaoloissa ovat "kammottavan huonot".

Tutkintavankeuslaki käytännössä estää vankien tarkkailun esimerkiksi kameravalvonnalla, jos siihen ei ole erityisiä syitä. Samanlaiset pykälät koskevat vankeusvankia.

Tällainen syy voi olla esimerkiksi ennakkoon tiedetty itsemurhariski.

MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä ja rikostoimittaja Pekka Lehtinen kommentoivat videolla keskustelua herättäneitä vankikuolemia.

Lue myös:

    Uusimmat