Video: Yli 3000 brittiä poseerasi huipputaiteilijalle alasti – Muistatko, kun Suomi teki saman Kauppatorilla?

Mitä ihmettä? – Hullissa nähtiin sininen"nakumeri" 1:22

Yli 3 000 ihmistä on ottanut osaa maailmankuulun brittiläisen valokuvaajan taideteokseen, kertoo BBC. Valokuvataiteilija Spencer Tunick on erikoistunut kuvaamaan alastomia ihmisiä. Suomalaisia hän kuvasi jo vuonna 2002.

Teoksestä nimeltä Sea of Hull tuli Tunickin suurin Britanniassa toteutettu teos. Hullin kaupungissa Yorkshiressa teokseen otti osaa kaikkiaan 3 200 ihmistä kaikkiaan 20 eri maasta.

Tuhannet vapaaehtoiset kokoontuivat juuri ennen auringonnousua. Heidät maalattiin sinisen sävyillä veden merkiksi.

Yksi osallistujista oli 80-vuotias Stephane Janssen Brysselistä. Hän on ottanut osaa Tunickin teoksiin jo 20 kertaa.

– Se vain on esteettisesti upeaa. Se on kaunista. Olemme pieniä maalilänttejä. Jokainen on tasavertainen rodulla tai sukupuolella ei ole väliä, hän sanoo BBC:lle.

Kuraattori Kirsten Simister oli ällistynyt osaa ottaneiden ihmisten määrästä.

Tunick on aiemmin luonut yli 90 samantyyppistä teosta ympäri maailman. Suomessa hän kävi elokuussa 2002. Tuolloin yli 1900 suomalaista riisui itsensä vapaaehtoisesti alasti Helsingin Kauppatorilla. Heitä ei tosin maalattu sinisiksi.

Lue myös:

    Uusimmat