Video tuhoista: Jäät runtelevat Perämeren rantoja isoin seurauksin luonnolle – "Niiden voima on valtava"

Jäät repivät rantojen puita Perämerellä 2:05
Katso videolta millaista tuhoa jäät saavat aikaan rannoilla.

Perämerellä maa nousee hitaasti merestä, ja siksi rannat ovat loivia ja matalaprofiilisia. Loivilla rannoilla jäät tekevät tuhojaan rannimmaisten puiden rungoilla ja siirtävät maa-ainesta.

Perämeren saarten ja rantojen kesämökkiläisten kevään ensimmäinen mökkimatka on aina erityisen mielenkiintoinen, koska koskaan ei voi tietää, mitä jäät ovat talven aikana tehneet, ja mitä tavaraa meri on rantaan kuljettanut.

Mennyt talvi oli huono jäätalvi. Perämeri jäätyi vain vaivoin, ja talvimyrskyt rikkoivat jääpeitteen vapaana seilaaviksi lautoiksi.

– Kun jäät sitten kulkevat laskevan ja nousevan meriveden mukana tai aaltojen niitä liikutellessa, niiden voima on valtava. Jäät siirtävät maa-ainesta ja kiviä sekä kuorivat puiden runkoja ohi mennessään, kertoo biologian ja maantiedon opettaja Marjo Märsylä.

Jäät vioittavat rannimmaisia puita. Puut ovat erittäin sitkeitä ja korjaavat itseään, mutta nekään eivät kestä jäiden käsittelyssä loputtomiin.

– Kun jää vahingoittaa puun kuorta, siihen iskee laho, joka sitten tappaa puun, kertoo metsätalousinsinööri Katri Pelto-Arvo.

Lehtipuut merta vasten

Lähinnä merta kasvaa lehtipuita.

– Ne ovat pioneerilajeja, jotka valtaavat ensimmäisenä tilaa, kun uutta alaa vapautuu esimerkiksi metsäpalon tai maannouseman kautta, sanoo Pelto-Arvo.

Lehtipuut muodostavatkin eräänlaiset suojavyöhykkeen merta vastaan. 

– Saarien rannoilla on matalaa lehtipuuta ja vasta niiden suojissa alkavat havupuutkin vähitellen menestyä, kuvailee Pelto-Arvo.

Vuotuinen ilmiö

Jäät runnovat rantoja uskomattomalla voimalla. Vuoden eivät ole keskenään samanlaisia, toisinaan vahinkoja syntyy enemmän toisinaan vähemmän. Huonot jäätalvet aiheuttavat enemmän vaurioita rantojen puustolle, kun jäälautat pääsevät seilaamaan useamman kerran talven mittaan.  

– Ilmaston lämpeneminen heikentää jääpeitettä ja lisää jäiden liikettä, mikä sitten näkyy rantapuustossa, sanoo Märsylä.


Lue myös:

    Uusimmat