Video: Seksiä ja riitoja – näitä asioita Ensitreffit-asiantuntijat painottivat parinmuodostuksessa

Ensitreffit alttarilla -ohjelman asiantuntijajoukko kertoo, mihin asioihin he keskittyivät uuden kauden pareja muodostaessaan.

Ensitreffit alttarilla -asiantuntijat Kari Kanala, Mikael Saarinen sekä Maaret Kallio istuivat alas pohtimaan niitä asioita, joita he painottivat tulevan, toisen kauden parienmuodostuksessa.

– Painotin tunnetaitoja ja kykyä tuottaa myönteisiä vuorovaikutuselementtejä heti alussa. Ja kykyä kanavoida omaa jännitystä ja hermostuneisuutta myönteiseen suhteen rakentamiseen, psykologi-psykoterapeutti Mikael Saarinen kertoo.

Psykoterapeutti-seksuaaliterapeutti Maaret Kallio puolestaan kertoo keskittyneensä lapsuudenajan suhteisiin.

– Siinä, miten ihminen on aikanaan kiintynyt omaan vanhempaan ja millaisia malleja hänellä on olla toisen kanssa läheisessä, intiimissäkin suhteessa.

 – Sen lisäksi olin aika paljon seksissä ja riidoissa ja siinä, minkälaisia kykyjä on käsitellä riitoja ja työstää niitä. Ja toki myös, millainen se seksuaalinen puoli on ja millaisia ne toiveet ja halut siellä on.

Mihin asioihin keskittyi pastori Kari Kanala? Katso videolta asiantuntijoiden mietteitä! 

Ensitreffit alttarilla -ohjelman toinen kausi alkaa AVAlla 1.9. klo 21. 

Lue myös:

    Uusimmat