Video: Pariisissa tyhjennettiin siirtolaisten leiri solidaarisuushuutojen säestyksellä

Ranskan poliisi on tyhjentänyt satojen siirtolaisten leirin metrosillan alta Pariisissa.

Metrosillan alla kaupungin pohjoisosassa, Gare du Nordin aseman lähellä sijainnut leiri syntyi viime kesänä ja paisui tänä keväänä Välimeren yli suuntautuneen muuttoliikkeen kiihtyessä.

Noin 350 asukkaasta useimmat ovat miehiä, mutta joukossa on myös perheitä.  

Siirtolaiset ovat kotoisin useista Afrikan maista. Moni haluaisi päästä Britanniaan tai pohjoismaihin. Vajaa puolet haluaa jäädä Ranskaan.  

Viranomaiset aikovat siirtää leirin asukkaat eri puolilla Pariisin aluetta sijaitseviin tiloihin. Kun siirtolaisia tänään siirrettiin pois, paikalla kaikuivat mielenosoittajien huudot, joissa vaadittiin solidaarisuutta siirtolaisille.

Välimeren yli tulevien pakolaisten määrä ja kohtalo on suuri puheenaihe Etelä- ja Keski-Euroopassa.

Lue myös:

    Uusimmat