Video: Mikael Forssell sankarina – mieletön nousu piti HIFK:n taistelun elossa

SJK:n Billy Ions ja HIFK:n Mikael Forssell viimeistelivät kummatkin kahdesti joukkueiden päätyessä jalkapallon Veikkausliigassa 2–2-tulokseen perjantaina.

Ions piti yllä vieraiden toivonkipinää yltää liigassa neljän joukkoon ja eurokentille iskemällä 2–0-johdon. Forssellin tuplamaalaus (video yllä) taas pelasti isännät varmalta karsinnalta.

– Tasapeli on erittäin arvokas. Pitkästä aikaa olemme tilanteessa, että sarjapaikka on omissa käsissämme, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kiteytti.

Ions liittyi illan ensimmäisellään seitsemäntenä pelaajana liigassa kymmenen maalin kerhoon. Britin kuti löysi uudestaan perille 32. minuutilla.

– Päästimme HIFK:n turhaan peliin mukaan, SJK:n valmentaja Brian Page harmitteli.

HIFK sai parhaansa esiin vasta kreivin aikaan, sillä Forssell niittasi osumansa 82:lla ja 90+3 -minuuteilla.

– Huono tapamme on ollut, että heräämme vasta vastustajan tehtyä maalin. Ensi pelissä on pakko lähteä hakemaan voittoa, Forssell kertoi.

Päätöskierroksella PS Kemi kohtaa KuPSin, ja kemiläisiä kolmen pisteen päästä takaa-ajava HIFK vieraissa FC Lahden. Tasapisteisiin päädyttäessä HIFK olisi edellä, sillä sen maaliero on kemiläisiin verraten nyt kolme osumaa parempi.

Karsintaan joutuva saa kaksiosaisessa taistossa vastaansa joko TPS:n tai Espoon Hongan. Ykkösen kärkikaksikko ratkoo suoran nousijan ja karsijan paikan välillään Espoossa lauantaina.

Lue myös:

    Uusimmat