VIDEO: HJK:n japanilaisvahvistus sai heti maalihanat auki

Mielin määrin avausjaksoa hallinnut HJK iski ensimmäisellä puolikkaalla kaksi komeaa erikoistilannemaalia. Ne pohjustivat mestarisuosikille 3-1-vierasvoiton RoPSista jalkapalloliigan avauskierroksella.

HJK:n ykköstähti oli laitalinkki Erfan Zeneli, jonka kulmapotkusta Tapio Heikkilä puski ensimmäisen osuman. Toisen puolestaan Zeneli teki vapaapotkullaan maalin takanurkkaan.

Ensimmäisellä jaksolla HJK:n prässi pakotti kotijoukkueen roiskimaan pitkää palloa pois omalta alueeltaan, eikä RoPSin hyökkäyspelistä voinut puhua lainkaan.

Tahti kuitenkin muuttui puoliajan jälkeen, ja RoPS sai ansaitun kavennusosuman, kun Michael Ibiyomi onnistui laukauksessaan.

Kotijoukkueen haaveet tasapelistä hautasi kuitenkin japanilainen Atomu Tanaka. Hän teki vieraiden kolmannen maalin harhautustensa päätteeksi.

- Näimme, kuinka peli saattaa kääntyä puoliajan jälkeen. Annoin suuret kiitokset pelaajille ensi jakson esityksestä. Pelimme paranee tästä kauden edetessä, hienoista maaleista iloinnut HJK:n valmentaja Mika Lehkosuo lupasi.

- Meidän olisi pitänyt käyttää enemmän keskikenttää, vaikka vastustajan prässi oli tiukka, sanoi RoPS-luotsi Juha Malinen. Hän joutui vaihtamaan ykkösmaalivahtinsa Tomer Chencinskin 36. minuutilla Harri Nykäseen loukkaantumisen takia.  


Lue myös:

    Uusimmat