VIDEO: Ensitreffit alttarilla -parit kannustavat sinkkuja ohjelmaan: ”Voimme tulla isosiksi”

Ensitreffit altarilla -ohjelmassa avioituneet parit jakavat vinkkinsä sinkuille, jotka harkitsevat ohjelmaan osallistumista. 

Kaikkien aikojen ensimmäinen Ensitreffit alttarilla -kausi on saatu päätökseen. Kolme asiantuntijoiden yhteen saattamaa paria meni viime kesänä naimisiin ensinäkemältä, tuntematta tulevaa puolisoaan.

Viiden viikon yhteiselon jälkeen parit päättivät, jatkaisivatko he avioliittoa, vai päätyisivätkö he eroon. Kaksi kolmesta parista päätti jatkaa yhdessä. Miia ja Olli sekä Viola ja Esa ovat yhä onnellisesti naimisissa, yhdeksän kuukautta häiden jälkeen.

Millaisia neuvoja pareilla on sinkuille, jotka harkitsevat ohjelmaan osallistumista?

– Rohkaisisin. Näkemykseni on se, että elämässä pitää ottaa riskejä ja kerran täällä vain ollaan. Toisaalta kannattaa harkita, kumpikaan meistä ei lähtenyt mukaan kevyin perustein, Esa toteaa.

Kannustavalla linjalla on myös Esan vaimo Viola:

– Usein parhaat jutut pelottavat elämässä. Kun lähti mukaan, ei osannut käsittää, että tästä voi tulla jotain näin suurta, nainen toteaa.  

Myös avioeroon päätyneet Pia ja Jussi suhtautuvat kokemukseen positiivisesti ja kannustavat sinkkuja mukaan ohjelmaan.

– Rohkeasti mukaan vain, Jussi tsemppaa ja kehottaa hakijoita olemaan rehellisiä asiantuntijoiden haastatteluissa ja testeissä.

– Voimme tulla isosiksi, mies heittää.

Miia myöntää etukäteen miettineensä paljon ohjelman mukanaan tuomaa julkisuutta.

– Nyt jälkikäteen, kun ajattelee, niin julkisuuspuoli on ollut melkein pelkästään positiivista. Ihmiset tulevat ruokakaupassa onnittelemaan tai töissä kyselevät, että vieläkö me olemme yhdessä, Miia kertoo.

Mitä muita vinkkejä parit antoivat hakijoille? Katso video! 


Lue myös:

    Uusimmat