Victoria ja Daniel suurin odotuksin kohti Suomea

Ruotsin säteilevä kruununprinsessapari ei peittele onneaan haastattelussa Tukholman Kuninkaanlinnassa. He tekevät saumatonta yhteistyötä; täydentävät toistensa vastauksia, pallottelevat luontevasti ajatuksia ja tunteita.

Tuoreen avioon astumisen jälkeen vieressä on edelleen sama ihminen, mutta elämä on silti erilaista. Mahdollisuus jakaa kokemuksia myös virallisten tehtävien yhteydessä on molemmille suuri ilonaihe.

- Vaikka on utelias ja haluaa kuulla toisen kertomuksia jännittävistä kokemuksista, on niitä silti välillä vaikea viestittää ja täysin ymmärtää. Joskus täytyy vaan saada olla mukana, Daniel kuvailee STT:lle.

Nyt Danielin tie Ruotsin kruununprinsessa Victorian kanssa kulkee vihdoin yhtä matkaa, ja seuraavana pysäkkinä odottaa Suomi. Pariskunnan suuri kansansuosio itäisessä naapurimaassa ei ole jäänyt heiltä suinkaan huomaamatta.

- Kaikki se lämpö, onnentoivotukset, pienet kirjeet ja piirustukset mitä olemme saaneet - Suomen liput häidemme yhteydessä. Tämä kaikki on ollut fantastisen hienoa, ja siitä haluamme myös osoittaa kiitoksemme, Victoria ja Daniel toteavat.

Monipuoliselle ohjelmalle kiitosta

Molemmat kiittelevät tulevan vierailun ohjelmaa monipuoliseksi. Pariskunta kertoo sydämen asiakseen panostaa nuoriin ja lapsiin, mikä näkyy myös kruununprinsessaparin hääsäätiön toiminnassa. Kruununprinsessapari kertoo saaneensa tähän liittyviä pieniä toiveitaan läpi myös Suomen vierailun ohjelmaan.

- Ohjelma vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Se on hyvin monipuolinen kokonaisuus useilta eri osa-alueilta - nuorista kulttuuriin ja elinkeinoelämään. Ja myös presidentti ottaa meidät kaikessa ystävällisyydessään vastaan, Victoria kertaa alkuviikon rupeamaa.

Victoria korostaa naapurimaiden läheisyyden ja hyvien yhteyksien tärkeyttä. Hänen mielestä pienten Pohjoismaiden on hyvä pitää yhtä, jotta asioita saadaan vietyä eteenpäin. Daniel kertoo odottavansa mielenkiinnolla muun muassa tiistain vierailua Espoon Hanasaaressa ja katsausta maiden väliseen yhteistyöhön eri tasoilla.

Lämpimiä muistoja

Suhde naapuriin on koko Ruotsin kuningasperheelle tärkeä. Myös Victoria muistaa elävästi ensimmäisen virallisen valtiovierailunsa vuonna 1996, joka kohdistui tietoisesti Suomeen.

- Minulla on selkeä mielikuva siitä hetkestä kun saavuimme äidin ja isän kanssa ruotsalaisella aluksella ja matkustimme ohi Suomenlinnan. Se oli uskomaton kokemus; kaikki ne pienet veneet, jotka olivat meitä vastassa, ja koko se tunne maiden pitkistä suhteista ja läheisistä siteistä. Se tunne oli uskomattoman vahva, Victoria kuvailee.

Myös prinssi Daniel on vieraillut pariin otteeseen Suomen pääkaupungissa yksityishenkilönä.

- Temppeliaukion kirkossa kaikki turistit ovat varmaan vierailleet. Helsinki on todella mukava ja kaunis kaupunki. Minulla on pelkästään positiivisia muistikuvia tähänastisista vierailusta Suomessa. Uskon, että nyt hyvin järjestetyn ohjelman myötä saan vielä enemmän vierailusta irti.

Danielille muutos häiden jälkeen on ollut suuri. Hän kuvailee viimeisiä kuukausia melkoiseksi sikermäksi kokemuksia; ensin keskusteluja teekupin ääressä Ranskassa presidentti Nicolas Sarkozyn kanssa, sen jälkeen vierailut Kiinassa ja Göteborgin ympäristössä. Nyt vuorossa on Suomen kansan ja presidentin kohtaaminen.

Kaikki vierailut, myös pienimmätkin, jättävät vaikutuksen.

- Kaikki tämä on ollut todella vaihtelevaa ja stimuloivaa. Se on todellakin etuoikeus, Daniel tunnustaa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat