Victoria ja Daniel saivat toisensa

Kruununprinsessa Victorian ja herra Daniel Westling on vihitty Tukholman suurkirkossa.

Avioliiton myötä Daniel Westlingistä tuli hänen kuninkaallinen korkeutensa prinssi Daniel, Länsi-Götanmaan herttua. Daniel on nyt saman arvoinen, kuin muutkin Ruotsin kuningashuoneen jäsenet.

Victoria pukeutui ruotsalaisen suunnittelijan yksinkertaiseen, valkoiseen pukuun. Kuningas Kaarle Kustaa saattoi tyttärensä alttarille.

Musiikkiesityksen ja arkkipiispa Anders Wejrydin pitämän puheen jälkeen morsian ja sulhanen vastasivat vuorotellen ponnekkaasti "ja". Oman sormusvalansa aikana Victoria liikuttui kyyneliin. Kun arkkipiispa julisti parin aviopuolisoiksi myös sulhanen pyyhki silmiään. Victoria ja Daniel sanoivat toisilleen tahdon noin kello 17.00 Suomen aikaa.

Odotettua kuninkaallista suudelmaa alttarilla ei nähty. Mutta kirkon ulkopuolella kansa sai nähdä kuninkaallisen suukon.

Kyseessä on ensimmäinen kerta Ruotsin historiassa, kun tavallisen kansalaisen kanssa naimisiin mennyt kruununperillinen säilyttää asemansa tulevana hallitsijana.

Victoriasta tulee aikanaan myös Ruotsin ensimmäinen kuningatar, joka huolimatta siitä, että on nainen, nousee hallitsijan esikoisena valtaistuimelle.

Kansan pariin

Vihkimisen jälkeen hääpari kiertelee kaupungilla juhlakulkueessa. Yleisöä on runsaasti niin kulkueen reitin varrella kuin lähellä kuninkaanlinnaa ja vihkipaikkaakin.

Poliisi odottaa kaduille noin neljännesmiljoonaa katsojaa. Tilaisuuden turvallisuutta on varmistamassa 2000 poliisia, 3000 sotilasta ja runsaasti vapaaehtoisia.

Avioliiton myötä Daniel Westlingistä tulee hänen kuninkaallinen korkeutensa prinssi Daniel, Länsi-Götanmaan herttua.Prinsessahäitä juhlitaan näyttävästi myös hänen kotikunnassaan Ockelbossa.

Hääpäivä päättyy suuriin illallisiin kuninkaanlinnassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat