Viallinen euro-seteli liikenteessä

Suomessa on laskettu liikkeeseen viallinen 500 euron eli noin 3000 markan seteli, josta puuttuu hologrammi. Kyseessä ei ole väärennös, vaan hologrammi on jäänyt kiinnittämättä setelin valmistuksessa Setec Oy:ssä. Suomen Pankki on ilmoittanut myös, että sen sisäisessä tarkastuksessa on löytynyt lisäksi kuusi samanlaista viallista seteliä.

Suomen Pankki kehottaa mahdollisen viallisen setelin saaneita ihmisiä vaihtamaan setelin virheettömään joko omassa pankissaan tai Suomen Pankissa. Seteli on löytynyt tänään, kun asiakas oli vaihtanut sellaisen pankista Vihdin Nummelassa. Hän huomasi vian, palautti setelin pankkiin ja sai uuden tilalle. Suomen Pankki on pyytänyt rahalaitoksia tarkistamaan, että nyt ulos annettavissa seteleissä ei ole vikoja.

-Viallisen setelin haltijan tulee vaihtaa seteli virheettömään omassa pankissaan tai Suomen Pankissa, kehottaa Suomen Pankin tiedotuspäällikkö Antti Juusela. Toisaalta numismaatikot eli rahojen keräilijät arvioivat tällaiset virhepainamat usein arvokkaammiksi kuin varsinaiset setelit.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat