Via Crucis - Ristin tie etsii Jeesuksen merkitystä nykypäivälle

Pääsiäiseen kuuluvat monet Jeesuksen viimeisiä vaiheita kuvaavat näytelmät. Kärsimystietä esitetään mm. Kotkassa, Turussa, Riihimäellä, Enonkoskella ja Helsingin kaduilla.

Helsingin Via Crucis, Ristin tie esitetään nyt 15. kertaa kulkueena Kaisaniemestä Tuomiokirkon portaille. Se on toteutukseltaan Suomen mittavin teatteriteos, tekijöitä on lähes 100.

Kärsimystarina kuvataan perinteisesti, mutta näytelmässä on useita viittauksia nykyaikaan. Jeesuksen roolin esittää japanilainen naisnäyttelijä ja lopulta Jeesusta ristille vaativa kansanjoukko on puettu untuvatakkeihin.

- Tällä esityksellä on monet kasvot. Tämä voi olla uskonnollinen tapahtuma tai kaupunkitapahtuma. Minä katson tätä ohjaajana taideteoksena. Uskonnosta on aina maalattu tauluja tai tehty elokuvia. Tämä on yksi niistä.

Näin luonnehtii Via Cruciksen ohjaaja Miira Sippola. Käsikirjoituksen on tehnyt Lauri Otonkoski. Katuteatteri noudattaa varsin uskollisesti evankeliumien kertomuksia Jeesuksen viimeisistä vaiheista. Silti Sippola sanoo, että teoksella on ajankohtainen sanoma. Sitä ilmentää vaikkapa puvustus. Sotilaat ovat mellakkapoliisin vetimissä, tuomarit solmiopuvuissaan ja kiihkeä kansa untuvaisissa toppatakeissaan.

- Me keskiluokkaisen pöyhkeää kulutuskultturia edustavat ihmiset todella uimme untuvassa. Mikä meitä koskettaa, kun kaikki on niin hyvin, pohtii ohjaaja. Tämä näytelmä kertoo Jeesuksen tulon Jerusalemin pääsiäisjuhlille tai Kaisaniemen kulutusjuhlille. Jeesushan huutaa, että "te olette tehneet temppelin rosvojen luolaksi. Kääntykää!"

Hän myöntää että toppatakeilla kuvataan massaa.

- Ensin he palvovat Jeesusta, sitten huutavat, että "ristiinnaulitse". Tällaisen massan suntaa on vaikea muuttaa.

Miksi naisnäyttelijä Jeesuksena olisi outo?

Mediassa on äimistelty kristillistä kansanedustajaa myöten, miksi Jeesusta esittää japanilainen nainen. Toisaalta esitys on saanut huomattavaa julkisuutta juuri tämän takia.

Ohjaaja Miira Sippolalle riittää, että Yuko Takeda on hyvä näyttelijä. Sippola tutustui 29-vuotiaaseen Takedaan teatterikurssilla ensin Yhdysvalloissa, sitten Japanissa. Takedaa kysymys naisesta Jeesuksena ei hämmennä.

- Minä olen ammatiltani näyttelijä, teen roolin. Esitän ihmistä, en mieti sukupuolta. Näyttelijän pitää olla aina valmis: Joskus mies esitää naista tai nainen miestä, ei sen kummempaa. Mutta tämä on hieno rooli. Olen hyvin ylpeä siitä, että saan olla mukana - ja tässä roolissa!

Sippola ei tahtoisi alleviivata näyttelijän sukupuolta, mutta vääjämättä hän laittaa katsojan yhden ison kysymyksen eteen.

- Jos joku ei hyväksy tätä näytelmää siksi, että Jeesusta esittää ulkomaalainen nainen, niin siinäpä on on sitten pääsiäisen viesti mietittäväksi tälle ihmisille.

Sippola haluaa vain muistuttaa, että Jeesus ei tehnyt eroa sukupuolten, rotujen ja yhteiskuntaluokkien välillä. Ja sitä paitsi, Jeesus oli ulkomaalainen, juutalainen "provokaattori" roomalaisessa yhteiskunnassa.

Poliittista vai hengellistä

Jeesuksen puheiden merkitystä politiikka-uskonto -akselilla on kirkkojen historiassa pohdittu maailman sivu. Joillekin Jeesus voi olla poliittinenkin julistaja. Toiset eivät hyväksy Jeesuksen "politisointia" lainkaan, vaan hän on yksin hengellinen hahmo, joka julisti vain ihmisen sielun pelastusta.

Millainen tarina kulutushulluuteen ja ulkomaalaisvihaan viittaava Via Crucis sitten lopulta on tekijöilleen?

- Ihmisen sielua tässä tahdotaan koskettaa. Tämä on hengellinen kertomus. Kun Jeesus sanoo: "Kääntykää", jokaisen pitää tietysti itse miettiä, mihin pitäisi kääntyä.

- Jeesus on minulle hengellinen persoona, sanoo myös pääroolin esittävä Yuko Takeda. Jeesuksella on todellakin tehtävä, joka on häntä itseään ja ihmistä suurempi! Ei tätä tarinaa katsoessa tarvitse olla mitenkään uskovainen - ja silti jokainen voi esittää itselleen kysymyksen keskellä arkipäiväänsä: Mihin minä elämässäni oikeasti uskon?

Pitkäperjantaina ei saarnata armoa!

Ohjaa muistuttaa, että Via Crucis on näytelmä pitkäperjantaista. Mitä se tarkoittakaa?

- Minä en saarnaa armoa tällä teoksella! paukauttaa Miira Sippola. Haluan, että oikeasti kuuntelisimme, mitä Jeesus sanoi ennen kuin hänet naulittiin. Tämä loppuu ristinkuolemaan. Sen jälkeen syntyy ylösnousemususko ja armo, mutta se on toinen tarina.

Katso Kari Pyrhösen juttu

Via Crucis lauantaina 3.4. klo 21 alkaen Kaisaniemen puistosta. Katuteatteri vaeltaa puistosta Säätytalon kautta Tuomiokirkon portaille.

Lue myös:

    Uusimmat