Veturinkuljettajalta karu kuva radanvarsien todellisuudesta: "Ei näitä turhaan rakenneta"

Juna suistui raiteiltaan vilkkaan moottoritien päälle Yhdysvalloissa – 77 viety sairaalaan 3:16

Twitterissä nimimerkillä Veturimies Sam kirjoittava veturinkuljettaja on julkaissut tilillään pysäyttävän muistutuksen ihmisen elämän rajallisuudesta.

Veturimies Sam ottaa kuvalla kantaa siihen, että ratojen varsilla turva-aitoihin leikataan kulkuaukkoja, varoituksia ei uskota ja junankuljettajille aiheutetaan harmaita hiuksia kulkemalla radan yli mistä sattuu.

Kajaanissa otetussa kuvassa näkyy siisti, kuvan perusteella hyvinkin tarkoituksella leikattu aukko radan turva-aidassa.

Asiasta ensimmäisenä kertoneen Ilta-Sanomien mukaan VR vahvistaa, että radanvarsien turva-aitoja turmellaan jatkuvasti.

Yksikön päällikkö Jukka P. Valjakka sanoo lehdelle, että aitoja rikotaan tietyissä kohdissa jopa päivä niiden korjauksen jälkeen.

Yleisimmin aitaa kaatuu paikoissa, missä radan toisella puolella on asuinalue ja toisella puolella kauppoja. Valjakan mukaan näin käy, vaikka turvallinen kiertotie olisi aivan kohtuullisen matkan päässä.

Veturimies Sam on muistuttanut junan ja ihmisen törmäyksen seurauksista aikaisemminkin. 

Tällaista jälkeä syntyy, kun juna ja rekka kohtaavat. Kuvamateriaali Yhdysvalloista kuukauden takaa.

Juna törmäsi voimalla rekkaan USA:ssa 0:38

Lue myös:

    Uusimmat