Vettel: Auto tuntui hermostuneelta

Red Bullin Sebastian Vettel joutui tyytymään kymmenenteen lähtöruutuun pudottuaan pois Venäjän F1-kisan aika-ajojen päätösosiosta.

Vettel yritti toisessa aika-ajossa kaikkensa, jotta olisi pystynyt lyömään muun muassa edellään olleen Ferrarin Kimi Räikkösen, mutta toisin kävi.

– Auto ei tuntunut tänään hyvältä. Se oli todella vaikeaa ja otimme takapakkia aamusta. Odotimme, että takapää olisi paljon vahvempi ja radassa olisi enemmän pitoa. Auto tuntui hermostuneelta, joten en voinut mennä vauhdilla mutkiin. Perä lähti alta monta kertaa kierroksen aikana enkä siksi ollut tarpeeksi nopea, Vettel kommentoi.

Tallikaveri Daniel Ricciardo onnistui pääsemään jatkoon ja ylsi Ferrarien edelle kuudenteen lähtöruutuun.

– Täällä on vaikeaa saada hyvää kierrosta. Uudeksi radaksi pito on todella hyvä, mutta samaan aikaan sitä on vaikea lukea. Se tunne ei ole kovinkaan tavallinen, mutta se on hauska ja uusi haaste, Ricciardo arvioi.

– Yritimme saada ajettua eturenkaat sisään ja saada niistä pitoa, mutta viimeisellä kierroksella menetin perän, hän jatkoi.

Lue myös:

    Uusimmat