Vettä on taas keitettävä Ylöjärvellä

Terveysviranomaiset ovat taas määränneet vesijohtoveden keittokehotuksen Viljakkalan alueelle Ylöjärvellä Pirkanmaalla. Edellinen viikon mittainen keittokehotus purettiin perjantaina.

Ylöjärvellä on ollut vesijohtoveden laatuongelmia syyskuun alusta lähtien. Niiden syyksi on epäilty rankkasateita. Tulvavesien uskotaan kuljettaneen taudinaiheuttajia raakaveteen.

Viljakkalan vesijohtoverkostosta on nyt löytynyt epäpuhtauksia, jotka ovat todennäköisesti irronneet putkien seinämistä. Lisäksi käsittelemättömästä raakavedestä on löytynyt kolibakteereja. Varsinaisessa vesijohtoverkostossa kolibakteereja ei ole havaittu.

Talousvesi on keitettävä Viljakkalassa noin 600 kiinteistössä. Asukkaita alueella on alle 2000. Ympäristöterveyspäällikkö Outi Lepistö arvioi, että keittokehotus on voimassa koko loppuviikon. Keittokehotus ei koske Kyrönlahden vesiosuuskunnan aluetta.

Viljakkalan vesijohtoveteen lisätään klooria. Klooritaso on noin 3 milligrammaa litraa kohden, mikä ei ole terveydelle vaarallista. Herkimmille saattaa kuitenkin tulla iho-oireita.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat