Veteraanipoliitikko pyrkii Israelin presidentiksi

Poliitikko Shimon Peres kertoo lähtevänsä presidenttikisaan, koska monet israelilaiset ovat häneltä sitä pyytäneet. Presidentin virka on lähinnä seremoniallinen.

Israelilainen veteraanipoliitikko Shimon Peres kertoo pyrkivänsä maan presidentiksi. 83-vuotias Peres yrittää presidentiksi nyt toista kertaa.

Israelin 120-paikkainen parlamentti eli knesset valitsee presidentin 13. kesäkuuta. Presidentin virka on lähinnä seremoniallinen, mutta hänellä on rooli hallituksen muodostamisessa ja oikeus armahtaa vankeja.

Peres on toiminut Israelin politiikassa puolen vuosisadan ajan. Nykyinen varapääministeri on ollut aiemmin muun muassa pää-, ulko-, puolustus- ja valtiovarainministerinä. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon osallisuudesta Oslon väliaikaisen rauhansopimuksen syntyyn vuonna 1993.

Peresiä kunnioitetaan laajalti ulkomailla, mutta kotimaassaan hänellä on jatkuvan häviäjän maine. Hän pyrki presidentiksi jo seitsemän vuotta sitten, mutta kärsi yllätystappion tuolloin suhteellisen tuntemattomalle Moshe Katsaville.

Peres kertoi itse päättäneensä lähteä mukaan presidenttikisaan, koska niin monet israelilaiset olivat sitä häneltä pyytäneet, heidän joukossaan myös pääministeri Ehud Olmert.

Peres on suurimman osan poliittista uraansa ollut työväenpuolueen jäsen. Vuonna 2005 hän kuitenkin liittyi uuteen keskustalaiseen Kadima-puolueeseen.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat