Vesterinen Suomi-yhtiöön

Vakuutusvalvontaviraston ylijohtaja Markku Vesterinen siirtyy syyskuun alussa Suomi-konserniin kuuluvan henkivakuutusosakeyhtiö Suomen varatoimitusjohtajaksi.

Vesterinen kertoi tänään hyväksyneensä työtarjouksen tarkan harkinnan jälkeen. Hänen vastuullaan on "talouspuolen kehittäminen".

-Numeroasioita niin kuin numeroihmiselle sopii, luonnehti Vesterinen itse. Vielä ei ole sovittu, milloin hän lopettaa nykyisessä virassaan. Hän huomautti kuitenkin olevansa tästä lähin jäävi toimimaan vakuutusvalvonnan johtajana.

Suomen toimitusjohtaja Eino Halonen on tyytyväinen Vesterisen rekrytointiin.

-Hän edustaa korkeinta osaamista, Halonen sanoi. Halosen mukaan työt on jaettu niin, että hän itse keskittyy mm. Suomi-yhtiön ulkoiseen kuvaan ja ulkoisiin suhteisiin. Vesterinen vastaa siitä, että henkivakuutustuotteet ovat kunnossa ja niiden myynti vetää.

Henki-Pohjolan hankinnan jälkeen Suomen palveluksessa on vajaat 190 työntekijää. Sitä ennen yhtiön palkkalista oli lyhyt, koska Suomi oli tarkoitus sulauttaa Henki-Pohjalaan. Uusien vakuutusten myynti aloitettiin viime syksynä.

Halosen mukaan työvoimaa ei ole tarkoitus lisätä nykyisestä. Vesterinen on Suomen ensimmäinen vakuutusvalvontaviraston VVV:n vetäjä. Virasto aloitti toimintansa keväällä 1999.

Hallituksen toimeksiannosta on parhaillaan tekeillä selvitys vakuutusvalvontaviraston ja pankkeja valvovan Rahoitustarkastuksen yhdistämisestä. Sosiaali- ja terveysministeriö on vastustanut yhdistämisestä. VVV kuuluu ministeriön toimialaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat