Vesterbacka: Rovio laajenee erityisesti pelialan ulkopuolella

Roviossa Mighty Eagle -tittelillä työskentelevä Peter Vesterbacka oli MTV:n SuomiAreenassa Porissa keskustelemassa rohkeudesta. Kysyimme keskustelun jälkeen mieheltä Rovion tuoreimpia kuulumisia.

Peter Vesterbacka, sujuuko Rovion rohkea maailmanvalloitus suunnitellusti?

- Eihän ikinä kaikki mene suunnitellusti, mutta oikeaan suuntaan mennään. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää jokaiselle päivälle.

Huolestuttaako se, että Angry Birds on toistaiseksi Rovion ainoa massiivinen hittipeli?

- Me emme ole enää vain pelifirma, vaikka toki haluamme kasvaa silläkin puolella. Teemme pelejä, mutta olemme ennen kaikkea brändibisneksessä. Ei tarvitse kantaa huolta siitä, että olisimme yhden hitin varassa. Täytyy muistaa, että Angry Birds on maailman yhdeksänneksi suurin lisensioitu brändi, eli viime vuonna puolet meidän bisneksestä tuli fyysisistä kuluttajatuotteista.

Rovio on hyvin tunnettu yritys, myös sinut tiedetään hyvin. Tulevatko ihmiset helposti ehdottelemaan omia peli-ideoitaan?

- Joo. Ideoita tulee paljon joka puolelta joka päivä, myös talon ulkopuolelta. Niitä otetaan avoimin mielin vastaan, eri asia on sitten mitä tehdään. Yhteystiedot löytyvät firman nettisivuilta ja meidät saa kyllä kiinni.

Mitä kuuluu Angry Birds -elokuvalle?

- Elokuva tulee kahden vuoden kuluttua. Sitä tehdään täyttä häkää ja siitä tulee hyvä. Siitä tulee ihan sairaan hyvä!

Reilusti yli 20 asteen lämpötilassa ja täyteen ahdetussa SuomiAreena-teltassakaan Vesterbacka ei luopunut Angry Birds -hupparistaan. Miksi huppari pysyy päällä?

- Mitä nyt ei tekisi brändin puolesta?

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat