Vesistöjen vedenpinnat alhaalla

Vesistöjen pinnat ovat monin paikoin matalalla, kertoo Suomen ympäristökeskus. Suurten järvien vedenkorkeudet laskevat entisestään elokuussa.

– Pielisen pinnan laskua hidastetaan juoksutuksen muutoksella, mutta silti järven pinta laskee elokuussa ennusteen mukaan 10-20 senttiä, arvioi vanhempi tutkija Ari Koistinen Suomen ympäristökeskuksesta.

Saimaalla laskua kertynee elokuussa 20-30 ja Päijänteelle 10-15 senttiä. Sateista ei ole pikaiseksi avuksi vedenkorkeuksien alenemiselle, sillä maaperä on kuivaa ja pystyy sitomaan suurehkoja vesimääriä.

Pohjavesien pinnankorkeudet ovat laskeneet paikoin huomattavasti. Syynä ovat vähäiset sateet, lämmin sää ja runsas haihdunta. Suuressa osassa maata satoi heinäkuussa tavallista vähemmän. Sateet olivat kuuroittaisia ja vaihtelivat paljon paikallisesti.

Heinäkuun alkaessa pintaveden lämpötilat olivat selvästi keskimääräistä korkeampia koko maassa. Vedet viilenivät välillä mutta Jaakon päivästä lämpenivät taas. Kuukauden lopussa pintaveden lämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa 18-21 astetta ja Lapissa 14-18 astetta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat