Vesilintujen syysmuutto viivästynyt lämpimässä talvessa

Laulujoutsenen ja isokoskelon syysmuutto jatkuu edelleen.

Vesilintuja talvehtii Suomessa huomattavasti tavanomaista enemmän lauhan talven vuoksi. Lintuharrastajien keskusjärjestöstä BirdLife Suomesta kerrotaan, että laulujoutsenen ja isokoskelon syysmuutto jatkuu edelleen.

Laulujoutsenia on yhä satoja useissa paikoissa Pirkanmaalla. Lisäksi havaintoja laulujoutsenista on tehty paljon etenkin Keski- ja Etelä-Suomessa. Koskeloitakin voi nähdä yhä kymmenittäin varsinkin suurten järvien selillä.

Tiedottaja Lauri Hänninen BirdLife Suomesta toteaa, että aikaisempina talvina laulujoutsen on useimmiten lähtenyt talvehtimaan marras-joulukuun tienoilla sen jälkeen, kun järvet ovat jäätyneet.

- Muuttokäyttäytyminen riippuu lajista, mutta esimerkiksi laulujoutsen muuttaa vain niin lyhyen matkan, kuin on tarpeen. Tänä talvena se ei välttämättä joudu edes merelle, Hänninen sanoo.

Hännisen mukaan laulujoutsen ja isokoskelo voivat pysyä Suomessa läpi talven, jos sää pysyisi jatkuvasti leutona.

- Jos vedet pysyvät sulina, niin eivät linnut mihinkään lähde. Talven jälkeen olisi sitten edessä todennäköisesti muutto pohjoiseen, Hänninen kuvailee.

Hänninen varoittaa kuitenkin ilmastonmuutoksen vaaroista pitkällä aikavälillä, vaikka lämmin talvi olisikin talvehtiville linnuille mieluinen. Esimerkiksi tunturilinnuille keskilämpötilan nousu Suomessa voisi osoittautua erittäin tukalaksi.

BirdLife Suomi muistuttaa, että lintuhavaintojen tekeminen vaikeutuu hieman lämpimänä talvena kylmempään verrattuna. Vaikka lintuja on nyt liikkeellä enemmän kuin pakkastalvina, jää- ja lumipeitteen puuttumisen takia linnut ovat levittäytyneet poikkeuksellisen laajasti. Varsinkin suurissa vesistöissä viihtyviä lintuja saattaa olla hankalaa huomata.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat