Verotyöryhmän raportti julki tänään

Verotuksen uudistamista valmistellut työryhmä julkistaa loppuraporttinsa tänään.

Raportin odotetaan sisältävän muun muassa viitteitä asuntolainojen korkovähennysten tulevaisuudesta.

Kauppalehti kertoi eilen, että alivaltiosihteeri Martti Hetemäen johtama ryhmä olisi esittämässä luopumista korkovähennyksestä, mutta pitkällä siirtymäajalla ja asteittain. Leikkauksia olisi lehden mukaan luvassa myös kotitalousvähennykseen. Lisäksi kiinteistö- ja sähköveroihin esitettäisiin kiristyksiä.

Jo kesällä julkistetussa väliraportissaan ryhmä esitti kevennyksiä ansiotulo- ja yritysverotukseen. Kiristystä puolestaan olisi luvassa pääomatulojen verotukseen sekä arvonlisäveroihin.

Hetemäen ryhmän ehdotukset toimivat pohjana keväällä muodostettavan uuden hallituksen verotusratkaisuille.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat