Verotukseen kaavaillaan suurremonttia

Valtiovarainministeriön työryhmä valmistelee verouudistusta, jonka tavoitteena on sekä kannustaa työntekoon että kerätä mahdollisimman suuret verotulot. Verotyöryhmän alustavien linjausten mukaan verotuksen painopistettä tullaan muuttamaan palkkaverotuksesta erilaisten kulutusverojen suuntaan.

Myös kiinteistöveroihin esitetään korotuksia ja erilaisten vähennysten, kuten kotitalousvähennyksen tarpeellisuutta, harkitaan.

- Nyt joudumme miettimään niitä veronkorotuksia, jotka mahdollisimman vähän haittaavat työllisyyttä, talouskasvua ja julkisen talouden rahoituspohjaa, kertoo työryhmää vetävä valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Martti Hetemäki. - Kiinteistöverotuksesta olemme sen linjanneet, että sen pitäisi olla nykyistä suurempi osa kuntien rahoitusta.

Pelkät veronkorotukset eivät kuitenkaan työryhmän mukaan riitä.

- Tarvitsemme työurien pidentämistä ja kuntasektorissa tuottavuuden parantamista, mutta kyllä verotuksen kiristäminen joiltakin osin on varmasti osa tätä ratkaisua, Hetemäki sanoo.

Verotuksen uudistustarpeita pohtiva työryhmä haluaa kuitenkin säilyttää tuloverotuksen progressiivisena eikä tasaveroon olla siirtymässä. Myöskään perintö- ja lahjaveroa ei olla poistamassa.

Työryhmän esitys valmistuu ensi vuoden lopulla. Viimeisen sanan sanovat kuitenkin poliitikot vasta seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

Katso Vesa Kallionpään juttu (Kymmenen uutiset 7.9.2009)

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat