Veronpalautushuijaus selviämässä

Kymenlaakson mittavan veronpalautushuijauksen yksityiskohdat ovat alkaneet hahmottua.

Rikoksesta epäillyt olivat saaneet selville henkilötietoja postia anastamalla. Henkilötiedot saatuaan epäillyt tekivät veronpalautustilien muutoksia verotoimiston muutosilmoituslomakkeilla. Tuolloin tilinumeron kohdalle merkittiin rikollisten omia tilinumeroita. Vääriä ilmoituksia tuli verohallintoon kaikkiaan 40 kappaletta.

Kymenlaakson poliisin mukaan ryhmällä oli käytössään useita tilejä, joihin veronpalautukset ohjattiin. Näiltä tileiltä suurin osa rahoista siirrettiin jälleen eri tileille, joista osa oli ulkomailla. Pankit ovat jäädyttäneet rikoksista epäiltyjen tilit. Verohallinnon ylitarkastajan Raimo Öystilän mukaan valtio jää huijauksessa tappiolle:

- Näyttää siltä että vahinko jää hyvin pieneksi. Valtaosa rahoista on tulossa takaisin.

Ilmoitus kannattaa tehdä sähköisesti

Poliisi tutkii joulukuun alkupuolella ilmi tullutta rikosta törkeänä petoksena. Rikoksen johdosta on tällä hetkellä vangittuna kolme henkilöä.

Rikoksen uhriksi on joutunut useita kymmeniä ihmisiä eri puolilla Suomea. Verohallinto on jo maksanut veronpalautukset oikeille tileille.

- Eivät ihmiset tätä hirveästi ole hämmästelleet. Kyllähän näitä henkilötietoja saa nykyään niin helposti käsiinsä, Öystilä sanoo.

Verohallinto suosittelee, että tilinumeromuutoksista ilmoitettaisiin sähköisesti. Nykyisin ilmoituksista vain joka viides tehdään verkon kautta, loput saapuvat verotoimistoihin kirjallisena. Tulevaisuudessa tilinumeron ilmoittamistapaa tullaan muuttamaan.

Lue myös:

    Uusimmat