Veronpalautukset 11. joulukuuta

Verohallitus on saanut laskettua suurimman osan viime vuoden verotiedoista. Veronpalautuksia yksityishenkilöille maksetaan tänä vuonna 5,6 miljardia markkaa korkoineen, lisäveroja kerätään 4,9 miljardia, Verohallitus ilmoitti tänään.

Yksityishenkilöiltä kerättiin veroja 100,6 miljardia markkaa, mikä on 0,6 prosenttia vähemmän kuin edeltävänä vuonna. Pienentynyt kertymä selittyy muun muassa ansiotulovähennyksen laajennuksella.

Yhteisöt maksoivat viime vuonna yhteensä 23,5 miljardia markkaa veroa. Luku on 40 prosenttia korkeampi kuin edeltävänä vuonna, kertoo Verohallitus. Kasvun selittää osin yritysten tulosten paraneminen, osin yritysten tekemien varausten purkaminen.

Veronpalautuksia maksetaan yksityishenkilöille korkoineen noin 5,6 miljardia markkaa. Palautukset ovat nostettavista pankkitileiltä 11 joulukuuta.

Jäännösveroja peritään 4,9 miljardia markkaa. Ensimmäinen erä on maksettava viimeistään 2 joulukuuta, toinen 2 helmikuuta 1999.

Yhteisöille palautetaan arviolta 1,5 miljardia markkaa, ja jäännösveroja määrätään 1,6 miljardia. Yhteisöjen verotus valmistuu kuukausittain, ja palautukset ja jäännösverot erääntyvät myös kuukausirytmissä. Lokakuun lopussa valmistuu verotus niille yhteisöille, jotka päättivät tilikautensa joulukuussa 1997. Näitä on yli puolet kaikista.

Kiinteistöveroa kerätään kunnille tänä vuonna 2,7 miljardia markkaa. Se on maksettava 16 syyskuuta, jos summa on alle tuhat markkaa. Suuremmat verot maksetaan kahdessa erässä, toinen erä 4 marraskuuta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat