Veronmaksajilta ojentava käsi kunnille

Veronmaksajien keskusliiton ehdotuksessa pienituloisten verovähennys tehtäisiin kunnallisverosta, mutta maksettaisiin kokonaan suoraan valtion varoista.

Veronmaksajain keskusliitto esittää uutta verovähennystä, jolla pienituloisten tuloveron kevennys kustannetaan suoraan valtion varoista. Näin pienituloisten veroale voidaan toteuttaa uhkaamatta kuntien taloudenpitoa. Pienistä tuloista ei makseta valtion tuloveroa, joten pienituloisten veronkevennykset on viime vuosina toteutettu lähinnä korottamalla kunnallisveron ansiotulovähennystä.

- Tämä on johtanut vuosi vuodelta vaikeampaan yhtälöön, kun vähennyksen korottaminen on alentanut kuntien verotuloja ja tätä on yritetty sitten paikata kuntien saamia valtionosuuksia korottamalla, järjestön toimitusjohtaja Teemu Lehtinen kuvasi tänään järjestön paikallisyhdistysten neuvottelupäivillä.

Lehtinen piti selvänä, että pienituloistenkin veroja on edelleen alennettava osana kautta linjan toteutettavia veronkevennyksiä. Hän kiirehtikin tekemään jo seuraavat veronkevennykset tällä järjestön kehittämällä uudella verovähennyksellä.

Vähennys tehtäisiin kunnallisverosta, mutta maksettaisiin kokonaan suoraan valtion varoista. Malli mahdollistaa välittömän ja täysimääräisen kompensaation kunnille verotilityksen yhteydessä. Se ei myöskään edellytä uutta tiedon keruuta eikä siten lisää byrokratiaa, Lehtinen kehui.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat