Veronmaksajat: Verottakaa mieluummin tupakkaa kuin palkkoja

Veroprosentin korotus heikentää tänä vuonna ostovoimaa, sanoo Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen.

Palkkaverotus kiristyi vuoden alusta ensimmäisen kerran 1990-luvun laman jälkeen. Lisäksi nousi arvonlisävero.

– Suomalaiset saavat tämän kuun loppuun mennessä uuden verokortin, ja siinä nousee prosentti kaikilla. Kun otetaan huomioon hintojen muutokset, niin suomeksi sanottuna ostovoima laskee, totesi Lehtinen MTV3:n Huomenta Suomessa.

Hän varoittaa hallitusta kiristämästä veronmaksajien tilejä liikaa.

– Ostovoimaa ei voida tällä tavalla vuosi vuodelta leikata tai saadaan kierre aikaan.

Lehtisen mielestä valtion ei pitäisikään ensi vuonna tehdä suuria leikkauksia.

– Taantuma on mahdollista muuttaa lamaksi, jos kiristetään liikaa.

– Jos ensi vuonna kiristetään veroja, niin mieluummin verotettaisiin haittoja eli alkoholia ja tupakkaa. Työn verotuksessa kiristyksistä voisi pitäisi luopa, totesi Lehtinen.

"Palkkoja tuskin alennetaan"

Lehtinen ei usko palkka-alennusten iskevän tavallisen palkansaajan tiliin.

– Palkkojen laskeminen huonontaisi ostovoimaa entisestään. Tänä vuonna palkoissa mennään joka tapauksessa raamien mukaan, mutta en usko että palkkoja lähdetään laskemaan jatkossakaan.

(MTV3)

Katso veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtisen haastattelu: (Huomenta Suomi 10.1.2012)

Lue myös:

    Uusimmat