Veronmaksajat: Perintö- ja lahjaverotuksen uusissa ohjeissa yliverotuksen vaara

Veronmaksajain Keskusliitto moittii ensi vuoden alusta voimaan tulevia perintö- ja lahjaverotuksen uusia ohjeita kaavamaisiksi.

Perintö- ja lahjaverotuksen perusteena on jatkossakin omaisuuden käypä arvo. Uudet ohjeet ovat valtakunnallisia, kun tähän asti ne ovat olleet verovirastokohtaisia. Veronmaksajain Keskusliiton lakiasiainjohtaja Vesa Korpela katsoo, että uudet ohjeet voivat johtaa yliverotukseen.

- Me näemme suuren vaaran keskimääräisiin arvoihin pyrkivissä ohjeissa. Keskiarvohan merkitsee aina sitä, että puolet on sen yli ja puolet alle. Yliverotuksen välttäminen ei onnistu valtakunnallisella ja hyvin kaavamaisella ohjeella, Korpela sanoo.

- Pahoin pelkään, että verohallinnossa ei ole valmiuksia joustamiseen. Kun verotusta yritetään kaikin tavoin tehdä nopeammaksi ja tehokkaammaksi, voi yksilökohtaisen harkinnan mahdollisuus pienentyä.

Uudet ohjeet liittyvät verohallinnon toiminnan tehostamiseen ja organisaatiomuutokseen. Ensi vapun jälkeen kaikki verotus on valtakunnallista, ja verotustoimenpiteitä voidaan tehdä missä päin maata tahansa. Aiemmin perintö- ja lahjaverotuksessa esimerkiksi kiinteistön arvon arvioi paikkakunnan viranomainen. Uusien ohjeiden mukaan tällaista arviota ei voi jatkossa kysyä.

- Helsinkiläisen virkailijan on osattava arvioida, mikä on kainuulaisen kesämökin arvo, Korpela kuvailee.

Korpelan mielestä ohjeissa olisi pitänyt myös korostaa enemmän sen merkitystä, että verovelvollisen ilmoituksesta eli perukirja- tai lahjakirja-arvosta ei saa poiketa, ellei verottaja ole varma, että oikea arvo on sitä korkeampi.

- Uudet ohjeet siirtävät jälleen vastuuta oikeasta verotuksesta veronmaksajalle itselleen. Veronmaksajan on tässäkin asiassa osattava pitää puolensa.

Ohjeista tiedotettiin huonosti

Verohallituksen päätös uusista ohjeista on päivätty 2. lokakuuta. Ohjeet kuitenkin ilmaantuivat verohallinnon verkkosivuille vasta eilen.

- Me olemme ihmetelleet tätä. Vaikka ne tulevatkin voimaan vasta ensi vuoden alusta, niin kyllä yleensä verohallinnon ohjeet julkaistaan heti sen jälkeen, kun ne on annettu, Vesa Korpela toteaa.

Hän ei kuitenkaan usko, että huono tiedotus olisi ollut tahallista.

- Se on varmasti ihan ajattelemattomuutta. En usko, että siinä on mitään sen kummempaa.

Siviilioikeuden emeritusprofessori Aulis Aarnio pohti taannoin Aamulehden mielipidekirjoituksessa, onko uusien ohjeiden tarkoitus kiristää perintöverotusta.

- En näe, että ohjeen laatijan nimenomaisena tavoitteena olisi ollut veron kiristäminen. Kun ohjeita on laadittu, on haluttu varmistaa - minkä hyvälle virkamiehelle voidaan ajatella kuuluvankin - että valtio varmasti saa omansa. Veronsaajamyönteinen ajattelu tästä kyllä paistaa läpi, Korpela toteaa.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat