Veronmaksajan taksvärkki tulee täyteen

Veronmaksajan taksvärkki tulee täyteen maanantaina. Tähän asti ansaitut rahat ovat menneet ikään kuin yhteiseen verolaariin, ja tiistaista alkaen veronmaksaja saa palkkansa omaan käyttöön.

Veronmaksajien keskusliiton laskema leikkimielinen taksvärkkipäivä on viime vuosina osunut kesäkuun alkupuolelle. Keskimääräisen suomalaisen palkkatyöläisen veroaste on tänä vuonna 43 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun mukaan lasketaan valtion, kuntien ja kirkon verot sekä lakisääteiset sosiaalimaksut.

Viime vuonna verotuotto oli Suomessa noin 77,1 miljardia euroa. Summa on kasvanut viime vuosina ja siksi Veronmaksajien keskusliiton mielestä veronkevennyksiin on edelleen varaa.

Veronmaksajan taksvärkkipäivää on Suomessa vietetty vuodesta 1981 lähtien. Alkuvuosina taksvärkkipäivä ajoittui toukokuulle, mutta lama-aikana eli 1990-luvulla omaan tilipussiin alkoi kertyä rahaa vasta heinäkuussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat