Veronmaksajain Keskusliitto: Kohtuullinen kompromissi

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää budjettiriihessä sorvattua kompromissia arvonlisäverotuksesta kohtuullisena.

Positiivisena Lehtinen näkee erityisesti sen, että verokantaero kaupasta ostetun ja ravintolassa nautitun ruoan väliltä poistuu ensi vuonna.

- Taantuman selättämisessä tarvitaan kysyntää kotimaisille palveluille. Siksi on hyvä, että ravintolassa nautittava ruoka asetetaan viimein ensi vuonna verotuksessa samalle viivalle kaupasta ostetun ruoan kanssa, Lehtinen sanoo.

Huono puoli ratkaisussa on se, että ruokaan kohdistuvan veroalennuksen kustannus paisuu entisestään.

Ruoan arvonlisäveron alentaminen 12 prosenttiin on ollut jo alun perin Lehtisen mielestä varsin kallis ja veropoliittisesti kyseenalainen toimenpide. Kustannus kasvaa ensi vuonna entisestään, kun sekä ruoalle että ravintolapalvelulle tulee yhteiseksi verokannaksi 13 prosenttia.

Tämän vastapainoksi yleinen arvonlisäverokanta nostetaan 23 prosenttiin ja muut alennetut verokannat 9 prosenttiin.

- Hallitus siis paikkaa nyt uusilla korotuksilla mittavaa aukkoa, jonka se on ensin itse aiheuttanut arvonlisäverotuottoihin. Jatkossa yleisen arvonlisäveron mahdollisen korottamisen tulee olla osa verotuksen laajempaa rakenteellista uudistamista työllisyyden hyväksi, korostaa Lehtinen.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat