Verolippujen postitus alkanut

Verolippu lähetetään kaikille veroilmoituksen jättäneille verovelvollisille.

Verolippujen postitus on alkanut. Postitusaikatauluissa on tuntuvia eroja, joten läheskään kaikkialla verolippuja ei ole odotettavissa vielä lähiaikoina. Postitus kestää lokakuun loppuun saakka.

Verolipun saavat kaikki veroilmoituksen jättäneet verovelvolliset. Heitä on koko maassa noin 1,6 miljoonaa. Veroehdotusmenettelyssä on mukana noin kolme miljoonaa verovelvollista. He saivat verolipun ja tarvittavat tilinsiirtolomakkeet jo touko-kesäkuussa veroehdotuksen mukana. Heille lähetetään uusi verolippu vain, jos veroehdotus on palautettu verotoimistoon tai jos veroehdotukseen on tullut uutta tietoa.

Jäännösverojen eräpäivät ovat 2. joulukuuta ja 4. helmikuuta. Veronpalautukset maksetaan joulukuussa. Valtiovarainministeriö ei ole vielä vahvistanut palautuspäivää. Veronpalautukset maksetaan suoraan asiakkaan tilille, jos tilinumero on verohallinnon tiedossa.

Jos tilinumero on muuttunut tai jos sitä ei ole verotoimistoon ilmoitettu, tilinumero kannattaa ilmoittaa pikaisesti. Ilmoitus on tehtävä kirjallisesti. Jos numeroa ei ole ilmoitettu, veronpalautus maksetaan postin kautta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat