Veroilmoituksia hävisi postilaatikoiden "murtoaallossa"

Pohjois-Savossa on paljastunut postin kirjelaatikkoihin kohdistunut murtosarja. Postin kirjelähetyksiä on viety useilla paikkakunnilla eri puolilla maakuntaa, mm. Kuopiossa, Pielavedellä ja Vesannolla.

Torstain ja perjantain vastaisina öinä tehtyjen murtojen tekijöistä ei ole tietoa. Myöskään murtojen syytä ei varmuudella tiedetä. Poliisi pitää mahdollisena, että murtautujat ovat tavoitelleet postilaatikoista veroilmoituksia, joiden viimeinen jättöpäivä oli perjantaina.

Veroilmoituksista löytyvät mm. lomakkeen täyttäjän sosiaaliturvatunnus, pankkitilin numero sekä allekirjoitus. Ensimmäiset murrot tehtiin torstain vastaisena yönä Kuopiossa, jossa murrettiin ja tyhjennettiin viisi postilaatikkoa. Seuraavana yönä murtoja tehtiin mm. Vesannolla, Pielavedellä, Säviällä ja Maaningalla. Murtoa yritettiin myös Tervossa ja Keiteleellä, mutta siellä postilähetyksiin ei päästy käsiksi.

Poliisi on vakuuttunut, että kyseessä ei ole ilkivalta. Rikoskomisario Veikko Räsäsen mukaan tekijät saattoivat etsiä kirjeistä rahaa. Mahdollista on myös, että he etsivät veroilmoituksista ja muista lähetyksistä henkilötietoja ja tilinumeroja käyttääkseen niitä myöhemmin hyväkseen. Poliisi pyysi murrettuihin kirjelaatikoihin veroilmoituksia jättäneitä ilmoittautumaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat