Veroehdotukset tulevat lähipäivinä

Yli puolet verovelvollisista saa lähiviikkoina veroehdotuksen. Verotoimistot ovat aloittaneet veroehdotusten postittamisen noin 2,5 miljoonalle suomalaiselle.

Palkansaajan ja eläkeläisen veroilmoituksen korvaava veroehdotus on nyt käytössä toista kertaa. Sen saajia on nyt noin miljoona enemmän kuin viime vuonna. Veroehdotus koskee vuoden 1997 verotusta. Veroehdotukset postitetaan kesäkuun alkuun mennessä. Jos ehdotusta ei ala kuulua, on syytä ottaa yhteyttä verotoimistoon. Veroehdotus perustuu veroviranomaisten eri tahoilta kokoamiin ennakkotietoihin, joten se tulee aina tarkistaa ja tarvittaessa tehdä korjaukset. Aikaa veroehdotusten korjaamiseen on kesäkuun 17. päivään saakka.

Veroehdotuksessa on nyt huomattavasti enemmän verotukseen vaikuttavia tietoja kuin viime vuonna. Ehdotuksiin on otettu ensimmäistä kertaa luotto- ja rahoituslaitoksilta ja muilta lainanantajilta saadut velka- ja korkotiedot. Mukana ovat myös Helsingin Puhelin Oyj:n merkintäoikeuksien myynnistä saadut luovutusvoitot.

Lue myös:

    Uusimmat