Veroale toi ruuhkat autokauppoihin

Autojen hintojen alennukset ovat aiheuttaneet ryntäyksen autokauppoihin.

Viikonloppuna monella merkillä oli tavallista suurempi esittelytilaisuus eli ns. autonäyttely, ja autokauppiaiden mukaan näyttelyissä kiersi väkeä selvästi normaalia enemmän. Myös kauppoja on tehty aiempaa vilkkaammin.

-Trafiikki on ollut tosi kovaa, Stockmannin autoryhmän johtaja Esa Mäkinen kertoi. Hänen mukaansa ostohalukkuutta on selvästi ilmassa, ja tarjouksia asiakkaille on tehty moninkertaiset määrät tavalliseen verrattuna.

-Kävijämäärät ovat olleet poikkeuksellisia, Toyota Auto Finlandin autotoimintajohtaja Vesa Tikka vahvisti. Hän kertoi kaupankäynnin alkaneen vilkastua viime viikolla.

Eduskunnan käsiteltävänä on parhaillaan autoveron muutosesitys, jonka hallitus antoi joulukuussa. Autovero laskee taannehtivasti vuoden alusta lähtien 4-5 prosenttiyksikköä 24-26 prosenttiin, jos esitys läpäisee eduskunnan käsittelyn.

Autokauppiaat ovat ilmoittaneet siirtävänsä veronalennuksen hintoihin, ja alennuksista on kerrottu näyttävin mainoskampanjoin. Alennukset vaihtelevat merkki- ja mallikohtaisesti, sillä aiemmin autovero vaihteli eri mallien kohdalla päätettävänä olevaa esitystä selvästi enemmän.

Eniten myytyjen automallien hintojen alennukset vaihtelevat vajaasta prosentista kymmeneen prosenttiin. Eräissä muissa malleissa alennukset voivat olla vielä suurempia, ja veron putoamisen ohella alennuksiin vaikuttaa markkinaosuuskilpailu, Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pentti Rantala arvioi. Rantalan mukaan Suomessa on runsaasti patoutunutta ostotarvetta, mikä on saanut nyt kuluttajat liikkeelle.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat