Mainos

Verkostuminen toi laatua korkeakoulujen työhön

Pääkaupunkiseudun korkeakoulut ovat todenneet verkostumisen tuovan työhönsä enemmän laatua kuin nopeita säästöjä.

Päättymässä olevassa verkostokokeilussa kahden tai useamman opinahjon opiskelijat ovat perehtyneet yhdessä esimerkiksi Euroopan yhteisöjen kilpailuoikeuteen, liikennetieteeseen ja yrittäjyyden perusteisiin. Verkostumisen on todettu sopivan hyvin hankkeisiin, joihin yksittäisillä laitoksilla riittää kiinnostusta, mutta ei rahaa. Parhaiten yhteistyö toimii uusilla, vielä muotoutumassa olevilla aloilla.

Alunperin verkostolla aiottiin purkaa turhaa päällekkäisyyttä, mutta etsiskelystä huolimatta sitä ei juuri löytynyt. Helsingin yliopisto, Teknillinen korkeakoulu, pääkaupunkiseudun molemmat kauppakorkeakoulut sekä Sibelius-Akatemia, Kuvataideakatemia, Taideteollinen korkeakoulu ja Teatterikorkeakoulu harjoittelivat verkostumista yhteensä kahdeksassa yhteisessä opetushankkeessa.

Hankkeisiin kului henkilökunnan työpanoksen lisäksi rahaa noin 800 000 markkaa, josta satatuhatta markkaa on saatu opetusministeriöltä. Korkeakoulujen rehtorit käsittelevät tuloksia kokouksessaan tänään.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.