Verkkorikolliset pommittavat myös suomalaisyrityksiä

Netin kautta tulevat hyökkäykset ovat arkipäivää myös suomalaisille yrityksille ja valtionhallinnolle. Yritysten ja ministeriöiden palomuurit torjuvat päivittäin tuhansia hyökkäysyrityksiä.

Vakavimpia ovat niin sanotut kohdistetut hyökkäykset, joissa rikollisten tavoitteena on saada tietoja tietystä yrityksestä tai valtionhallinnon osasta. Tästä oli kyse myös viikonloppuna julkisuuteen nousseen vakoiluverkon toiminnassa.

Vakoilijoiden kannalta ulkoministeriö on puolustusministeriön ohella erityisen kiinnostava. 80 prosenttia kaikesta ulkoministeriöön suuntautuvasta tietoliikenteestä on jotakin ei-toivottua, oli se sitten roskapostia tai varsinaisia hyökkäysyrityksiä.

Suurin osa hyökkäyksistä on hakuammuntaa, joista osa vain sattuu osumaan myös ministeriön turvajärjestelmiin, mutta joitakin kertoja vuodessa ministeriötä koetellaan myös vakavammilla tapauksilla. Tällöin tarkoituksena on kalastella tietoja nimen omaan ministeriön työntekijöiltä esimerkiksi haittaohjelman avulla.

- Joudumme muutaman kerran vuodessa selvittelemään muoden viranomaisten kanssa, että onko kyse tämmöisestä tietojen kalastelusta, kertoo ulkoministeriön tietoturvapäällikkö Antti Savolainen.

Tapausten johdosta ulkoministeriöstä on oltu yhteydessä mm. Suojelupoliisiin. Ministeriön mukaan tietoja ei kuitenkaan ole koskaan vuotanut tällaisten hyökkäysten seurauksena.

Tavallisen kansalaisen paras tapa turvata koneensa on pitää virustentorjunta- ja palomuuriohjelmansa tai -laitteensa ajanmukaisina. Tämän lisäksi on syytä harkita tarkasti, millaisille sivuille antaa tietoja itsestään ja millaisia sähköposteja avaa.

Tietoturvayrityksissä odotetaan mielenkiinnolla ja osittain pelolla aprillipäivää, jolloin Conficker.D -nimisen verkkomadon on määrä aktivoitua. Mato on saastuttanut miljoonia koneita ympäri maailmaa ja 1.4. mato ottaa yhteyden tekijöihinsä ikään kuin lisäohjeiden saamiseksi.

Kukaan ei tiedä, mitä madon tekijät aikovat tuotoksellaan tehdä, mutta aprillipäivänä kannattaa olla tavanomaistakin tarkempi esimerkiksi siitä, millaisia sähköpostiviestejä avaa.

(MTV3)

Lue lisää:

Lue myös:

    Uusimmat