Verkkomarkkinoilla menee huonosti

Verkkomarkkinoiden kurjistuminen jatkuu edelleen. Nokian tämänpäiväinen vähentämisilmoitus on jäävuoren huippu. Muutamassa vuodessa alalta on potkittu pois neljännesmiljoona työntekijää.

Nokian kertoi tänään vähentävänsä verkkoyksiköstään 1 800 työntekijää eli noin 10 prosenttia, joista enemmistö Suomesta. Jo helmikuussa kerrottiin yli 500 henkilön vähennyksistä.

Näin tilanteen näkee yhtiön pitkäaikainen johtaja Sari Baldauf. - Pohjimmiltaan tilanne johtuu siitä, että meidän on leikattava kustannuksia jotta saamme toimintamme kannattavaksi ja toinen pohjalla oleva asia on markkinaolosuhteet, hän luotaa.

Nyt karsintalistalla ovat verkkoyksikön ydintoiminnot, tutkimus ja tuotekehitys. Myös täällä haetaan tehokkuutta. Verkkojen raportoitu liiketulos on ollut miinusmerkkinen viimeiset kaksi vuotta.

- Tietysti joitakin tuotekehitysohjelmia lopetetaan, mutta ennen kaikkea kyse siitä, että varsin täsmällisesti fokustamme tuotekehityksemme ydintuotteisiin ja ydinteknologiaan, Baldauf painottaa.

Nokia Networksin työntekijämäärä on supistunut vuoden 2000 huipusta nopeasti. Ulkoistuksin ja sisäisin siirroin luku on nyt 9 000 pienempi. Pelko uusista irtisanimisista kuitenkin leijuu ilmassa.

- Jos epävarmuus ja hintapaineet jatkuvat pitemmällä aikavälillä niin uusia irtisanomisia voidaan tarvita, analyytikko Jussi Uskola Nordealta kertoo.

Koko alalta on kadonnut neljännesmiljoona työpaikkaa. Suurimmat irtisanojat ovat potkineet pois jo kymmeniä tuhansia. Tilanne onkin epätoivoinen. UMTS-huutokaupoissa velkaantuneet operaattorit eivät osta laitteita, ja valmistajat joutuvat polkemaan hintoja, mikä painaa yhtiöt tappiolle.

Surkeutta lisää vielä se, että kolmatta verkkosukupolvea ei tunnu kukaan kaipaavan. Maailmantalouden epävarmuus on vähentänyt verkkojen ruuhkaisuutta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat