Verkkolehtien määrä kasvussa

Kymmenen suosituimman suomalaisen nettisivuston joukossa on kolme sanomalehteä.

Yhä useampi suomalainen sanomalehti on verkossa. Sanomalehtien Liiton tuoreen selvityksen mukaan kaikkiaan 164 sanomalehteä julkaisee uutisia myös verkossa. Vuotta aiemmin verkkojulkaisu oli yhteensä 152 sanomalehdellä.

Sanomalehdistä 60 julkaisee näköislehteä eli paperilehden täydellistä digitaalista kopiota internetissä. Sanomalehtien yleisin ja käytetyin muoto verkossa on kuitenkin jatkuvasti päivitettävissä oleva onlinelehti. Niistä suosituimmat keräävät pitkälti yli miljoona eri kävijää viikossa.

Kymmenen suosituimman suomalaisen nettisivuston joukossa on TNS Metrixin mittauksessa kolme sanomalehteä: Iltalehti, Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat.

Myös maakunnalliset sanomalehdet ovat panostaneet voimakkaasti verkkopalvelujensa kehittämiseen. Valtaosa paikallislehdistäkin on jo verkossa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat