Verkkohuijaaminen rajussa kasvussa

Tietoturva- asiantuntijoiden mukaan muun muassa pankkien verkkotunnuksia kalastellaan maailmalla kiihtyvällä vauhdilla. Ilmiön uskotaan tulleen jäädäkseen myös Suomeen.

Nordean asiakkaisiin kohdistunut verkkotunnusten kalastelu viime syksynä herätti suomalaiset uuteen todellisuuteen. Vaikka pankki ja viranomaiset reagoivat huijaukseen nopeasti, ehti vahinko tapahtua. Seitsemän Nordean asiakasta menetti yhteensä 64 000 euroa. Pankki korvasi asiakkaiden menetykset, mutta ei korvaa enää vastaisuudessa.

Vaikka Suomessa on viime aikoina ollut huijausrintamalla hiljaisempaa, on tilanne maailmalla toinen. Tietoturva-asiantuntijoiden mukaan eri puolilla maailmaa on paljastunut 1,5 miljardia huijausyritystä viimeisen puolen vuoden aikana.

- Nykyiset huijaukset pyrkivät siihen, että käyttäjältä viedään käyttäjätunnukset ja rikollinen kirjautuu tämän käyttäjän nimissä. Jatkossa tämä haittaohjelma asentuu kylkiäiseksi ja käyttäjä käyttää sitä palvelua, mutta se ohjelma muokkaa oleellisia tietoja kuten esimerkiksi maksun kohdetta, Erka Koivunen viestintäviraston tietoturvayksikön päällikkökertoo.

Välttyäkseen huijaukselta, on internetin ja sähköpostin käyttäjällä oltava tarpeelliset suojaohjelmat.

Aina ei tämäkään riitä, sillä virus tai huijausohjelma voi päästä tietokoneelle tätä varten rakennettujen sivujen kautta. Asiantuntija kehottaakin tarkkaavaisuuteen.

- Kaikkein kustannustehokkain tapa on toimia lähdekriittisesti ja varoa internetissä. Jos näyttää liian hyvältä se tarjous se saattaa olla huijaus. Jos käyttäjätunnuksia ja salasanoja kysellään, ne on aina huijausta, Koivunen painottaa.

Verkkohuijauksen uskotaan tulleen jäädäkseen myös Suomeen. Viranomaiset muistuttavat, että verkkotunnukset ovat aina haltijansa vastuulla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat