Veripalvelu selvitti konsulttikohun seurauksia viranomaisille

SPR:n Veripalvelu vakuuttaa, että sen toimintakyky on pysynyt hyvänä johtajan konsulttihankintoihin liittyvästä kohusta huolimatta.

Veripalvelu on antanut vastauksen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean tekemään selvityspyyntöön. Veripalvelun mukaan niin punasolut kuin verihiutaleetkin on voitu toimittaa sairaaloille niiden tarpeen mukaisesti.

MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma kertoi viime viikolla, että Veripalvelun johtaja Jukka Rautonen on ostanut konsulttipalveluja luottokonsultiltaan yli 3,3 miljoonalla eurolla. Palveluja ei ole kilpailutettu eikä projekteista ole tehty erillisiä sopimuksia.

Veripalvelun mukaan yhteistyö on liittynyt verivalmisteiden toimitusketjun uudistamiseen.

SPR:n sisäinen tarkastaja on puuttunut konsulttipalvelujen käyttöön ainakin kahdesti, viimeksi viime joulukuussa. Asiaa on käsitelty Veripalvelun hallituksessa, joka ei ole nähnyt syytä tarkempiin selvityksiin.

Tarkastukseen myös ulkopuolisia asiantuntijoita

Suomen Punaisen Ristin hallitus perusti viime viikolla tarkastusvaliokunnan, jonka ensimmäinen tehtävä on tutkia konsulttitoimintaan liittyvät epäilyt. Itse tarkastusvaliokunnassa ei ole riippumattomia henkilöitä SPR:n ulkopuolelta. Tarkastusvaliokunta kuitenkin käyttää apuna ulkopuolisia laki- ja tilintarkastusasiantuntijoita ja teettää konsulttipalvelujen hankintoihin liittyvän erityistarkastuksen.

Tulokset raportoidaan SPR:n hallitukselle marraskuun puoliväliin mennessä.

Myös Veripalvelun hallitus on käsitellyt julkisuudessa esitettyjä epäilyjä Veripalvelun ylimmän johdon toiminnan asianmukaisuudesta. Se kertoo tarkastavansa omalta osaltaan konsulttien käytön periaatteet ja hyödyt.

Johtaja Rautonen jatkaa tehtävissään, mutta on tällä hetkellä sairaslomalla. Hän jäi sairaslomalle sen jälkeen, kun 45 minuuttia esitti Veripalvelua koskevan jutun viime keskiviikkona.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat