Verinen itsemurhaisku Bagdadissa

Poliisin värväyskeskukseen tehdyssä iskussa kuoli ainakin 35 ihmistä, haavoittuneita on useita kymmeniä. Kaupungissa on tehty myös muita iskuja.

Irakissa vuodatettiin jälleen verta valtoimenaan, kun Bagdadissa tehtiin verinen itsemurhaisku. Ihmisiä kuoli myös kahdessa muussa kaupungissa tehdyssä iskussa. Neljä brittisotilasta kaatui Etelä-Irakissa.

Ainakin 35 ihmistä sai surmansa iskussa, joka tehtiin poliisin värväyskeskukseen Bagdadin länsiosassa. Iskussa haavoittui lisäksi lähes 60 ihmistä.

Pommi-iskun tekijä oli poliisin mukaan vyöttänyt itsensä räjähteillä. Hän marssi värväyskeskukseen ja räjäytti itsensä.

Bagdadissa tehtiin tänään muitakin iskuja. Pahimmassa ainakin kuusi ihmistä kuoli kahden tienvarteen asennetun pommin räjähdettyä kaupungin keskustassa. Autopommin räjähdyksessä Karradahin esikaupungin torilla sai surmansa yksi ihminen, ja samanlaisessa iskussa toisaalla kuoli kaksi ihmistä.

Shiiojen ja sunnien välinen kostonkierre jatkui niinikään, ja poliisi löysi pääkaupungista 22 luotien lävistämää ruumista.

Neljä brittisotilasta kuoli ja kolme muuta haavoittui vakavasti heidän partioalustaan vastaan tehdyssä hyökkäyksessä Etelä-Irakissa. Brittisotilaiden alus oli Basran alueen jokisuistossa Shatt al-Arabissa, kun sitä vastaan hyökättiin.

Irakin pääministeri Nuri al-Maliki vaati maan hallitukseen täydellistä remonttia. Pääministerin kanslian mukaan al-Maliki haluaa, että kaikki poliitikot kantavat vastuuta ja auttavat parhaansa mukaan parantamaan turvallisuutta maassa.

- Me tarvitsemme suuren hallitusremontin, emmekä aio sallia yhdenkään (ministeri)ehdokkaan olevan uskollinen puolueelleen. Minä valitsen heidät pätevyyden pohjalta. Torjun jokaisen kelpaamattoman ehdokkaan, kertoi eräs parlamentin jäsen al-Malikin sanoneen parlamentin suljetussa istunnossa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat