Verilöylyt jatkuvat Kolumbiassa

Äärioikeistolaisten kuolemanpartioiden hyökkäyksissä Kolumbiassa on torstaista alkaen kuollut jo yli sata ihmistä, kertoivat viranomaiset. Aseistautuneet ryhmät surmasivat ainakin 14 ihmistä eri puolilla Kolumbiaa tänään.

Pahin verilöyly sattui eilen Magdalenan maakunnassa sijaitsevassa syrjäisessä Playon de Orozcon kylässä, jossa kastetilaisuuteen osallistuneita ihmisiä raahattiin ulos kirkosta ja ammuttiin. Surmansa ainakin 27 ihmistä.

San Pablon kylässä 14 ihmistä ammuttiin kadulle sen jälkeen kun heidät oli viety kotoaan aamuvarhaisella. Surmatyön teki neljänkymmenen raskaasti aseistetun miehen joukko.

Verilöylyjen tekijöiden uskotaan kuuluvan Kolumbian yhdistyneisiin itsepuolustusjoukkoihin AUC:hen. AUC on puolisotilaallisten ryhmittymien löyhä liitto, johon kuuluu noin 5000 taistelijaa. Ihmisoikeusjärjestöjen syytösten mukaan oikeistolaiset ryhmät saavat tukea Kolumbian armeijalta.

AUC julisti joulun ja uudenvuoden ajaksi 18 päivän tulitauon, joka päättyi torstain vastaisena yönä. Kolumbian hallitus ja kommunistinen Farc-sissiliike aloittivat torstaina alustavat rauhanneuvottelut, jotka tähtäävät maan verisen sisällissodan lopettamiseen. Arviolta 120000 on kuollut Kolumbian väkivaltaisuuksissa neljän viime vuosikymmenen aikana.

Yksi Farcin päävaatimuksia neuvotteluissa on puolisotilaallisten ryhmien riisuminen aseista. Ensimmäinen neuvottelukierros päättyi lauantaina, ja rauhanneuvotteluja on tarkoitus jatkaa maanantaina. Hallitus ja Farc korostivat myöhään eilen antamassaan lausunnossa valmiuttaan rakentaa rauhaa siitä huolimatta, että tehtävä ei tule olemaan helppo.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat