Mainos

Verikoe ennustaa Downin syndrooman

Tutkijat kertovat kehittäneensä uuden menetelmän, jonka avulla sikiön mahdollinen Downin syndrooma voidaan ennustaa. Stanfordin yliopiston tutkijoiden kehittämällä DNA-menetelmällä 18 verikokeeseen osallistuneelta naiselta ennustettiin yhdeksän Downin sydroomaista sikiötä. PNAS -tiedejulkaisussa kerrotaan, että Stanfordissa halutaan nyt tehdä lisää kokeita.

Nykyisin käytössä olevilla menetelmällä, jossa naisen kohdusta otetaan koepala, on riskinsä. Menetelmä voi johtaa jopa keskenmenoon tai sikiön vahingoittumiseen. Joka sadas perinteisellä menetelmällä testattu nainen saakin toimenpiteen seurauksena keskenmenon.

Tohtori Stephen Quake tutkimusryhmineen on vakuuttunut, että lisätestien jälkeen menetelmä tulee olemaan käytössä sairaaloissa jo parin vuoden sisällä. Quaken mukaan kromosomihäiriöitä etsivä verikoe voidaan tehdä tulevaisuudessa entistä aikaisemmassa raskauden vaiheessa, jolloin nainen saa enemmän mahdollisuuksia tehdä valintoja raskauteensa liittyen.

Tiedeuutisesta kertoo Britannian yleisradioyhtiön BBC:n verkkosivut.

Lapsella, jolla on Downin sydrooma, on kaksi 21-kromosomia yhden sijasta.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.